torstai 30. huhtikuuta 2015

Vappuvuokkoja





Näyttävät värin,
terävät terälehdet
uhmaavat kylmää!



Paroni Otard ja rusinaretki Turussa Vappuna 2015





Kävin lähikauppa Lidlissä hankkimassa vappusimaan pussillisen rusinoita. Belbake Sultanas rusinoita 250 gr á 0,69€.
ALVia valtion talousahdinkoa helpottamaan 14% siitä. Rusinat kädessä, etsin vappusiman toista perusainetta.

Kuvanottocopyright Kauppahallin tuntemattomaksi jäänyt ymmärtäväinen ystävä.




Old Timer Seppo Sihvonen kertoi viikolla tarinan Parino Otard'in konjakkivarastolta, missä tynnöreitä suojasi valiohämäkäkit termiittien tuhoilta.

Päätin valita vappusimani pohjaksi Paronin tuhotermiittivapaata ainetta. Kauppahallin avulias myyjä mainitsi että kun kauppojen hyllyillä olevat Otard-pullot loppuvat niin uutta erää ei enää Suomeen tipu, ei heru. Päätös lienee kotimainen. :-(

Vappusiman pikaista tekoa varten vasta ostettuja rusioita on pienemmässä lasissa.






Kauppahallin Alkosta Otard oli loppunut mutta myyjä vakoili salapäätteeltään että Wiklundin Alkossa olisi vielä neljä putelia.

Minulla ei ole SOKoksen jäsenkorttia, joten hiukan jännitti mennä Wiklundin hallitsemaan kellariin. Käytin huomaamatonta sivuovea ja livahdin hyllyjen väliin. Myyjän avustuksella löytyi viimeiset Otard-pullot, joista yhden kanssa hiivin kassalle. Näytin varmuuden vuoksi ajokorttia todistaakseni että olen yli vaaditun iän...

Pullo maksoi 54,10 £ josta isänmaan pohjattomaan ahneuskassaan vilahti 24 % eli 10,47 €.

Tuli isänmaallinen olo.




Kiikutin pahvipakettiin turvatun Paronin lähes viimeisen pullon Turussa kämpille.





Koska Otard'ia ei siis jatkossa näe eikä kuulu niin liitän tähän paketin kyljestä myös infotekstit.







Klikkaa kuvia niin ne suurentuvat selvemmiksi?

Koska kotimaan tuotantoakin pitäisi ainakin kehua ja kannustaa, niin tässä yksi vanha kuva tyhjästä pullosta.

Olen säästänyt sen muistoksi siltä varalta että samalla kun keskiolut kahlehditaan Alkoihin niin on herännyt pelko että väkevien saaminen kielletään samalla asetuksella?





Perinnevappu
velvoittaa perinteisiin -
ALV on siunaus!



Neljä vanhempaa kolmirivistä


Älä kiirehdi,
pääsiäistipu, tulee
nahkamunia!



Tämä oli vanhaan HTM-sokkeloon puristuksiin jäänyt. Vapautin!


Odottamatta
puhkesi kevään kukat.
Minkä vuoro nyt?



yöllinen sade
huuhtonut sinun jäljet
pihapolulta





Kevätpuuskissa
tuulikannel helisee
epävireessä.



(Nämä olivat myös sekasortoisessa tilassa HTM-syövereissä.)



Hatunkylässä saisi lumiukon vapuksi





Aamun kuva Tielaitoksen kelikamerasta, paikkana Lieksan Hatunkylä.


Vapunaattona
lumiukon hatulle
tuprunnut lunta?


Kuvan copyright Tielaitos 30.4.2015

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kaukaa tullut vesi





Metsä


Jos olisi vain yksi puu
se ei olisi metsä,
ja kaikki jotka sen olisivat nähneet
muistaisivat kuuluisan puun,
 sillä olisi nimi,
ja sen oksat kurkottaisivat taivaalta pimeyden,
juuret imisivät maasta sen voiman
 ja puu kasvaisi
ja puusta tulisi vahva, mutta se olisi yksin,
eikä yksin olevasta puusta ole tuulelle pesää,
ei edes sateen imijää,
ei auringolle varjoa.


Nyt voisi olla nukkumisen aika
 mutta kuka valvoisi
että yö varmasti menee 
 ohitse, ei jää?



Runo # 37, kokoelmasta J. Hannula - M. Jääskeläinen ja J. Tikkanen.
Kaukaa tullut vesi

ISBN 952 -5129-00-4. Manuscript -63 ry & LSK ry (1996)


tiistai 28. huhtikuuta 2015

Ajankohtaista Meteota


olisi valmis
keskentekoinen kevät?
viluinen tuuli



tätä pyöritellyt, ja tämä voisi sittenkin olla ajankohtaisempi:


liikkuva ilma
on vain ulkopuhetta -
oksa tuulettaa



No tästä kirjauksestahan nuo lähti:


kesä kehittyy
kevään viluinen tuuli
keskentekoinen





maanantai 27. huhtikuuta 2015

Asfaltin siemen


Asfalttikatu
pölisee sinisenä:
- hei, siemeniä!



Asvaltin yllä
sininen savupöly:
katu siementää?




Kadulle sataa.
Kasvaako asvaltista
nyt uusi katu?


Riville kolme oli myös vaihtoehto, eli näin koko juttu:


Kadulle sataa.
Kasvaako asvaltista
uusia versoja





Asfalttikukat,
miljoona vuotta sitten,
kukkivat tässä?




Nämä istutin vanhenevasta HTM-sivusta tänne talteen...

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Heinäkuu 1998





3. 

 
Vihreä mamba, 
 arvelin kun polulla oli joku. 
 
Sammaloitunut risu. 
 
Miten se on säilynyt tällä polulla 
 tallaamatta? 



Lainaus Heinäkuusta, runo # 3.

Kokoelman Heinäkuu 1998 julkaisin Manuscript -63 ry.n ISBN-numerolla vuonna 1998.
ISBN 951-97690-5-6.



Kauvonniemen maisemiin liittyy seuraava
teoksista SUOMEN KANSAN VANHAT RUNOT VII
Raja- ja Pohjois-Karjalan runot. 2 ja 3.
Ilomantsi. 1889, Koitere. Muuan vanha ukko:


"Tavan mukaan kysäsin minä ukolta tupaan tultuani,
oliko hän kuullut mitään Väinämöisestä puhuttavan:



Kielsi vanha Väinämöinen,
maantiellä huutamasta,
keskiyöllä laulamasta,


muuta ei mitään."


Pöyhin vanhoja papereitani ja tuokin sattui silmiini. Muistelen siitä olevan pieni erilainen kokeiluversiokin, jossakin?


Kuinka pitkään runo muistaa olevansa.


Vanhat tarinat
säilyvät kesät, talvet
ilman aikojaan


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Suomalaiset ovat erinomaisia kaivosneroja

(Tähän sattui alustavan eripainoksen kansiversio,

varsinainen painos oli siistimpi.)





Ei ihminen ole susi;
susi ei tapa toista sutta.


(Runoelmasta Keretti s. 5.)


Julkaisimme yhdessä Jukka Hannulan kanssa kaivosrunoelman KERETTI Sinisen Tien festivaaleihin 5.4.1997.

Runoelma oli meille kannanotto Outokummussa sojottavan Keretin vanhan 96 metriä korkean kaivostornin pystyssä pysymisen puolesta.

Se on ilmestynyt Kustannusosuuskunta Muusan listoilla 1997. (ISBN 951-97547-1-7)

Sivulta 18 seuraava ote:



Tupakan tumpista kohoaa
poislähteneen metsurin jälkeen
kitkuvaa häkää,
kuin dur-alumiinisen suihkukoneen taivas
johon täydellä kaasulla voi
häipyä
taivaan tuuliin
nopeimman oikeudella,


määräten naapuria,
komentaen köyhempiä,
lyhyempiä ihmisiä
polkien jalkoihinsa,


kuin kukko,
täyteen paskatussa kanatarhassa
kuopaisee moneen kertaan nuoltua maata,
siten itseään nuollen,
ylistäen kielensä liukkautta,
omaa sylkeään niellen.



Julkaisuun oli suunnitteilla kuvaliitteitä, mutta ne eivät ehtineet mukaan. Kaiken huipuksi taiteilija huomasi viime tipassa tekemänsä virheen, josta syystä kaksi valmista kuvaa piti nopeasti muokata näkymättömiksi.




Valikoiman loppupuolelta yksi lyhyt runo:

kaivosmies ei enää hengitä,
hänet haudataan hautaan
multaa päälle, ei edes kiviä,
mukaan otettavaksi


(Runoelmasta Keretti sivulta 34)


Nämä lainatut tekstit edellä ovat minun.


Taistelu Keretin tornin puolesta tuli mieleeni kun Talvivaaran nerokasta kaivosta ollaan ujuttamassa ulkomaiselle pääomalle. Ulkomaisia kohtaanhan ei Suomessa voi olla niin mutkikkaita säännöksiä kuin omillemme? On Suomen etu että ulkomaille valuu mahdollisimman paljon osinkoja?



Facebookin julkaisuista

Viihdyn Facebookin merenkulun ryhmissä pitkät pätkät, johtuen siitä että siellä on minulle tuttuja rehtejä ihmisiä?

Tämän tekstin kiikutin itselleni tänne talteen, liittyy yhteen kaverin postaamaan erinomaiseen merikuvaan.

On suljetussa Merimies-ryhmässä.

Merimies-ryhmä on "sattuneista syistä" jouduttu perustamaan suljettuna. :-(


puuhakas meri -
myötätuuulessa aallot
ajavat kilpaa

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Vanhentuneita tekstejä vuodelta 2001



Tekniikan voitto:
ihminen osaa lentää!
Tietäisi minne.


Ihmisten tyhmyys
tiivistyy samaan läjään
kuin paskakasat.



Koston kierrätys:
tappamalla ihmisen
hän herää henkiin.


Rivi kolme oli tässä ensin: syntyy marttyyri. Nyt makustelen kumpi olisi todenmukaisempi?




Sodan melskeessä
luolaihminen säilyy
jatkamaan työtään.




Nämä olivat jonkin aikaa tiistain 11.9.2001 tapahtumien innoittamana täällä:

otsikolla Apokalyptike





Suomalainen totuuslause puhuu jotenkin että joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään...


Rööperiläista parkkiterrorismia 23.4.2015






Olin Liiton toimistolla sitä varten että taloyhtiön ullakolta kattorempan alta tuhottavaksi tuomittuja romuja kipattaisiin taloyhtiön tilaamaaan roskalavaan, jonka piti tulla pihalle 23.4.2015.



Iltapäivään mennessä ei vielä näkynyt mitään. Menimme hiljentämään kurnivat nälkäsuolemme lähistön Turkkilaiseen oivalliseen ruokalaan. Sieltä tullessa ei ollut vieläkään mitään tullut, paitsi perinneruokalan (Pizzapaikka Nerone) edustalle kadulle oli ilmestynyt tyhjä roskalava. Ei mitään viestiä?




Suomi on vapaa markkinatalousmaa ja oikein äänestäneet saavat perusoikeuksiensa mukaan tulkita parkkisääntöjä. :-)




Kaunishan tuo autokin on, silmälle ilo.




Mutta roskat odottavat pihalla siistissä kasassa kippaamistaan pihalle tulevaan roskalavaan?

Roskalavoilla ei ole perustuslain turvaamia oikeuksia.


Kuvat otettu 23.5.2015. Digi-originaalit EIVÄT ole tallessa.


torstai 23. huhtikuuta 2015

kolme vanhempaa kolmerivista



Harakan pesä
on taas asutettu
uusioharakoille



Isohko hanhi?
Ei, vaan kaksi sorsaa
rakastelemassa.




Nämä kaksi olivat joskus Multiply - blogissa 25.4.07

versio 2:

Kaksi pullasorsaa
rakastelee kirkkaassa
päivänvalossa


Multiply blogi lakkautettiin muutama vuosi sitten. Näiden originaalit olivat siellä, ja tässä ovat nyt käännökset.



keskiviikko 22. huhtikuuta 2015



Mutainen joki -
kärpästä näkemättä
lohi ohittaa



Tuntamaton
tulevaisuus virtaa
kohti alajuoksua




Puhdas, sininen taivas --
viljelijä kaipaa
sadetta



(Nämä kolmiriviset on siivottu tänne turvaan HTM-sivujen sotkuista)

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Graalin maljasta



16.

Jos kaikki sodat aina voitettaisiin
molemmin puolin
niin kuka enää ostaisi rauhan,
maksaisi siitä
edes A4-arkillista valkoista paperia?

Vaihtaisi hopeiset nuolet
vähän käytettyyn
kultaiseen maljaan,
josta timantit on irrotettu
tärkeämpään paikkaan:
kuningattaren kruunuun?



Tein vuonna 2005 runoelman Graalin malja T. S. Eliot, The Waste Land (Autio maa) runoelman johdosta.
(ISBN 952-5129-21-7.)

Se jäi ohuehkoksi kuiskeeksi, mutta tehty mikä tehty!




maanantai 20. huhtikuuta 2015




Sulaneet lumet -
ruskeat lehdet ovat
minua vanhempia?






Tämä on kerran käynyt blogissani 30.3.2007


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015



Aurinkotuuli
ylivuotinen lehti
ohittaa minut.




Tämä on kerran käynyt blogissani 31.3.2007

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015




Mutajoella
on vielä pitkä matka
valtamereksi





Tästä hiukan erilainen ollut blogissa 9.4.2007

tiistai 14. huhtikuuta 2015




Puu on puu,
ihminen on ihminen.
Eikä se ole metsän kannalta
mikään hurrattava asia.




maanantai 13. huhtikuuta 2015





hali ja pusu -
maailmassa on kivaa
kun on kaveri!



Tämä voisi liittyä meneillään oleviin vaaleihin.
Suurin osa ehdokkaista tietävät toisensa,

liiankin hyvin.


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Ääni pitää antaa kun sen saa antaa





Kuvassa ulkoinen uhka ryöstää Suomelta lakikirjat.

Kumpi inhottavan kotkan heiluvista päistä kirjoittaa uudet ohjeet meille jos jompikumpi ylivallan meillä saisi?
Tai jos joku taho sen halvalla pois antaisi, elinkeinoelämän ahneuden nimissä? Esimerkkejä on.


Politiikassa voi käydä samoin jos kansa ei äänestä, tai jos kansa äänestää väärin.

Sen vääryyden pelossa jotkut jättävät ääntelemättäkin.


Uhkakuvia Suomella on enemmän kuin kaksi, yksi on TTIP:n vyöryminen Suomeen.

(Sitä moni Suomeenkin meiltä halajaa. Mokomat isänmaan syöjät.)

Jollei TTIP vie meiltä loppuja rahoja,
- niitä joita Kreikan pelastamiselta vähän vielä jäi-
niin Etelärannassa on kiihkeä kiljukotkien huuto että heille kaikki rahat ja heti. jne


Kolmatta uhkatahoa tuskin on, sillä kuka ryhtyisi meidän maitamme ja peltoja muovipusseilla kuskaamaan täältä minnekään, ja rakennuksemme ovat lähes kaikki huonon rakennustaidon jäljiltä umpihomeisia.



Homeinen talo
savipellolla keikkuu -
harakka ilkkuu


Harakat meille ilkkuu, kotkista me vain unta näemme.

Pääseekö noista kaavailluista uhkakuvista eroon pelkästään äänestämällä?

?

Minä näitä ajateltuani annoin jo ääneni paperille heti kun ennakkoon äänestää sai.


Ääni annettu,
meille ei tulla hyppimään
edes neuvomaan!


Kuvan copyright on taiteilija Eetu Iston hallussa. Vuosi 1899, jolloin ei äänestyskoppeja ollut.
Oli vain sellaisia koppeja joihin hankalat ja vääriä ajatuksia esittävät kopitettiin.

Edvard Isto, Edvard "Eetu" Isto
28.11.1865 Alatornio – 14.10.1905.



Kevään tuulista
äänet kirkuvat korviin -
vaalien melu

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Vaaliteemaan ajankohtainen ajatus




Vanhat lattialaudat ja lankut ovat demokraattisia, kaikki tasavertaisen yhdensuuntaisia.

Vai ovatko oikeasti?





lattialankut
eivät saa äänestää -
valo häiritsee



Ps. Hei haiku-tieteilijät: riittääkö tuossa tietoisuus vaalien ajankohdasta (= kevät) että siinä olisi kigosana siis?

Haiku se ei kaikkien mielestä voi olla koska riviltä 2 puuttuu yksi kokonainen tavu!

Tässä olisi korvaava hätävara:



lattialankut
saavat toki äänestää -
valo heijastaa



perjantai 10. huhtikuuta 2015






levoton vesi,
on jo kiire liplattaa
ennen vaaleja



torstai 9. huhtikuuta 2015





lintu metelöi ...
vahtisi pesäänsä ja
olisi hiljaa






kotiin tullessa
juttelen tuulen kanssa -
kuuleeko kukaan?



tiistai 7. huhtikuuta 2015





Korkea taivas
kuun ja auringon koti -
pilvet pölyssä




maanantai 6. huhtikuuta 2015


vallaton poika
istuu pimeässä ja
syö pipareita



Tämä on käännös useita vuosia sitten julkaistusta kolmirivisestäni.

Kaikissa perheissä missä on kovaa kyytiä kasvavia pojankolleja on äideille kehittynyt oivallisia keinoja piilottaa edes muutama pipari siltä varalta jos vaikka sisko tulee yllättäen kylään.

Minunkin täti tuolla maalla piti piparilootaa keittiön kaapin ylimmällä hyllyllä. Sieltä niiden saaminen tarkoitti huteran keittiöjakkaran hilaamista paikalle, sinne huojuvin polvin kapauamista ja oven avaamista jne.

Se riemu kun piparituusa oli kahvipöydällä!


Tuon kirjoitin jonkun sadistisen elokuvan jälkeen, elokuvassa äiti sulki aktiivisen poikansa pimeään komeroon.

Mutta jospa siellä olisikin ollut äidykän sinne unohtama piparikätkö!




sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Vesistä, kenen ne ovat


Virtaava joki
pitää alajuoksulla
vedet tasoissa


Eräs ruotsalainen on ilmoittanut että Suomen vedet pitää yksityistää, se on bisnestä.


Virvoitusvesien pullottajilla on limpparitehtaita eri puolilla pohjavesivarantoja maapallolla.

Jossakin firma vahtii pohjavesialueiden pientaloja ja lähettää laskun jos emäntä ottaa sadevettä rännistä ja kastelee sillä omia viljelyjään.

Taisi olla Brasiliassa?


Intiassa limpparitehdas on imenyt laajan alueen pohjavedestä ja kaivot ovat kuivia.

Alueella tuhansia vuosia asuneet ihmiset ovat ihmeissään kun kaivot tyhjenevät.


Suomikin ollaan EUn mukana työntämässä TTIP-sopimukseen, jonka pahin pelko olisi vaikka seuraava:

Joku N.llä alkava aggressiivinen amerikkalainen vesifirma anoo vedenpullotus-laitokselle paikkaa vaikkapa Sysmän kunnalta. Sysmän kunta antaa tontin (1000 hehtaaria Päijänteen rantaa?) ja elinkeinoelämää tukeakseen VM antaa 100 miljoonaa kannustusavustusta N.-firman osakkeenomistajille oivallisesta hankkeesta.

Sitten Helsingin kaupunki älähtää ja vaatii hanketta keskeytetyksi sillä heidän laskelmansa osoittavat että Helsingin vesihuolto Päijänteestä loppuisi muutamassa vuodessa.

N-firma tulouttaa äkkiä saamansa kannusterahat, myy tontin erään maan vihreää asua käyttäville, ja lähtee pois?

EI vaan raastupaan! N-firma nostaa amerikkalaisessa välimiesoikeudessa 10 miljardin kanteen Suomea kohtaan jonka välimiesoikeus tuomitsee Suomen maksettavaksi heti. Tuomio tulee siitä että N-firma olisi saanut 10 miljardin voitot Sysmän pullottamosta, mutta suomalaiset kommunistit (tms taho?) estivät heidän laillisen bisneksensä.

Maksua varten VM.n kokoomuslainen rahastuskeinon - ministeri haalii rahat mm. mummojen eläkkeistä ja Suomen neuvolajärjestelmään tehtävillä säästöillä. Loput 9,9 miljardia otetaan Kyproksen rahanpesumarkkinoilta 6% lainana.


Höpöäkö?

Yksi linkki aiheeseen:


https://stop-ttip.org



Vielä yksi pääsiäisen ilosanomia kuunnellessani veivaama kolmirivinen, ei niinkään kevennykseksi:


ryöstetty sade -
pihanurmi kastellaan
kaupan vesillä










kellertävä kuu
kuin olisi kypsä juusto -
Camenbert tuoksuu




Pääsiäisestä ollaan pääsemässä

Yöllä lähinnä kuuntelin Pääsiäisyön messua Tampereelta. Olivat kuskauttaneet Ambron sinne.

syntyykö tuuli
vasta kun se ääntelee
ohi mennessään?


Samanlaisuudestaan huolimatta kaikki messut ovat aina erilaisia. Tässä oli useita ystävällisen olon tekeviä kohtia- koska en ole asiantuntija enkä edes jäsen niin jääkööt iloisten rivien väliin!

hiljainen ilta
kaduilta kaikuu vain
tuulen humina


Hieno juttu, ja Tampereen hienoa ortodoksikirkkoa olisi saanut jossain välissä kuvata enemmänkin?

Mutta siellä se on ja näkyy junan ikkunaan fiksusti.


Tein laulujen välissä muutaman kolmirivisen, liittyvät tuskin lainkaan illan tv-messuun,
mutta mikä täällä on kenenkin hauskuus?

Aina välillä mieleen tunkee ulkomaailman uutiset.


tyhmä ihminen
tuli tänne sotkemaan
kuin myrskytuuli

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Lankalauantai





puu on jo valmis
harakan pesän tekoon -
joko juhlitaan?




särkynyt muna -
pörröinen pikkutipu
piipertää karkuun






Lankalauantai -
puussa on jo tekeillä
harakanpesä






harakka istuu
yksinään ilman pesää -
koditon sinkku



Kävin korttelikävelyllä kamera kaulassa katsomassa silmujen tilannetta.

Puun latvassa keikkui tuo yksi, joka kuitenkin on lintu.

Ornitologinen taustani kuiski että se olisi harakka.

Harakka on kuuluisa pesänrakentaja?



Puun latvasta ei
erota tyhjää pesää -
tuulinen tontti







harakka se on -
Raunistulan taivaalla
tuleva kesä


perjantai 3. huhtikuuta 2015






ehtii edelle
toinen silmu pullistuu
ennen aikojaan


Symbolistit hakisivat tuosta merkityksiä.

Vaalit tulossa? Juu mutta niitä kilpailijoita ja toistensa tönijöitä on paljon enemmän ja kaikki ovat omasta mielestään toinen toistaan suurempia ja pulleimpia.



Purjelaivassa
purjeetkin pullistuivat
vain jos on tuuli



torstai 2. huhtikuuta 2015

Pääsiäiseksi yksi ankara teksti




kello 

      etenee 


ryöstettu täysi tunti 
ei koskaan palaa








Tornikello kääntyi
kesäaikaan
räntäsateessa






keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Sateesta on kiva kirjoittaa kun itse istuu sisällä





sadepisarat
jääneet auton katolle -
kevät tumpeloi




Tämän loppuriviä pyöryttelin jonkin aikaa:

3. syksy on tullut?

tai:

3. kevät pysähtyy


Mutta minusta tumpelo on pehmeä sana tähän.





Silmu silmulta
vaahtera herää henkiin -
luen Toosein haikun






katu litisee
kevätsade nieleksii
talven pölyjä