sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Auringon porotuksesta





Kun aurinko ei porota niin sitä kaipaa taivaalle puuhaamaan omaa rooliaan. Tasaisen harmaa taivas on kuin lättänä valtuuston päätös olla ottamatta kantaa ottamalla se siten.

Kun suora auringon polte hehkuu iholle on kuin olisi pukeutunut otsonisäteisiin.

Aurinkoa ei pidä katsella paljain silmin. Niskassa tuntuu kuin aurinko olisi hengitysetäisyydellä. Sen kuumien säteiden sihinän kuulee takakorvilla.



(Seuraavan sitaatin copyright Ron Silliman, the Alphabet, sivulla 1054. Suom. J.T.)

Harmaa taivas on litteä mutta sininen laajenee ikuisesti

Lopuksi modifioitu kolmirivinen:

sinitaivaan
yhdessä kolkassa
vain yksi aurinko


lauantai 30. toukokuuta 2009

Suli ja Tavu




Tuli ja Savu lehden numero 55 ilmestyi toukokuussa 2009. Siinä on mielenkiintoinen keskustelu runoudesta. Ensiselailu käynnisti halun kirjoittaa. Kommentoida. Jatkaa johonkin, hyppelehtiä kuten Lentokala hyppelehtii satunnaisesti mutta täysin ennalta arvattavasti: valtameren aallon kyljestä nokka edellä ja palaa takaisin samaan elementtiinsä, jollei sen eteen satu matalalla lyllertävää laivaa tai muuta kelluvaa asiaa.

Ajatus # 1:

Parhaimmillaan blogiverkostosta löytyy nopeammin tasa-aikaisempaa tekstiä. Blogitekstin voi lukea, jättää nopean kahlauksen jälkeen seuraavan alle. Blogitekstejä voi lukea pitempään, aineistoa on harhaluuloisesti määritellen lähes rajattomasti. Tekstiä syntyy sinne tarvittaessa erittäin nopeasti. Mikään painettu sana ei siihen yllä; vaikka pikapaino suoltaisi paperia, tekisi lehdykän, niin sen saaminen odottaville ja janoisille lukijoille vie aikansa. Ja vaikka yleisön osastoja on aina ollut, niin käsittääkseni toimittajat (joutuvat) rajustikin karsimaan lukijan sanat; laukovat pahukset vielä totuuksia. Eli painettu sana ei koskaan voi olla täysin vapaa. Pelkkä hitaus jo sen estää.

Blogeihin liittyy tekstin lyhytjänteisyys, blogi on yleisesti nopea kannanotto. Vastapainoksi olen blogeista löytänyt oivallisia runotieteellisiä perusartikkeleita, joita olen vieläpä erikseen printtaillut ja joihin palaan kuten käsikirjoihin palataan. Eritoten englanniskielisiltä runoutta käsitteleviltä blogisivuilta. Sillimanin antamat linkkivinkit vievät usein mielenkiintoisiin tuttavuuksiin. Olen uteliaisuuttani Sillimanin blogin innostamana tilannut Amazonilta aivan liian monta teosta, itsensä Ron Sillimanin the Alphabet-kirjankin.
Lopullisen kimmokkeen sen tilaamisen aiheutti Esa Mäkijärven blogissaan julkaisema juttu.

Tuli & Savun, Parnasson, painettujen runokokoelmien tulevaisuus? (Ajatus # 2):

Kerberos tipahti postilaatikkoon jokin aika sitten. Revin sen kuoresta, siirsin tilauslaskun syrjään ja kahlasin koko lehden siltä seisomalta läpi. Pysähdyin pitkäksi aikaa pohtimaan Anna Halmkronan kirjoittamaa juttua runoudesta. Vai miten se oli? Tämä Kerberoksen numero säilyy pöydälläni pitkään, palaan sitä selaamaan ihan varmasti aika ajoin.

Tätä Tuli & Savun numerolle tulee käymään samoin. Panin merkille siinä olleet pwoerms-vihjeet, O-P Tennilän runon, K. Blombergin ja Juri Joensuun ansiokas paneutuminen erilaiseen runouteen, vai miten sen ilmaisisin, ja sitä rataa. Runokokoelmien arvosteluosastosta pidin. Jonimatti Joutsijävi innostui analysoimaan Karri Kokon Avokyyhky, lattiaheroiini-teosta pitkään. Ja mielenkiintoisesti. Jonimatti ei saarnaa, eikä pahemmin ylhäisesti opeta. Alan olla sitä mieltä että ylhäisesti vaatekomeron ylähyllyltä arvokkaasti sanellut suoritepistearviot ovat mielestäni monen kokoelman osalta turhia. Tilalle elävä kommentti, mukaaneläytyminen, näyttäminen mitä kokoelma oikeasti on, miten kriitikkolukija sen tajusi.

Ajatus # 3:

Vastaus paperille präntättyjen lehtien, kokoelmien kohdalla on minulta että niitä tullaan tarvitsemaan. Sähköisesti (sähöle-tyyppisiä) tekstijulkaisuja tarvitaan lisää, ja niiden määrä ja valta-asema saattaa jo tänään olla perinteisiä painotaloja merkittävämpi?

Me lukijat sen ratkaisemme. Tilaammeko näitä tuotteita kotiimme, ostammeko runokokoelmia kaupoista. Siirrymmekö lähes pelkkään internet-selaamiseen.

Ajatus # 4:

Bittimaailman tulevaisuus on suuri, nopeasti laajeneva tyhjyys.

Kun bitin sisäinen viestirakenne luhistuu niin ihmiselle se muuttuu laajentuvan bittikaikkeuden tulevaisuuden yli pyyhältäneeksi "kaverille-ei-jätettykään" historiattomuudeksi.

Kotona voi tosin printtailla paljonkin talteen; paperi on halpaa. Mutta kun hyllyt ovat täynnä niin uusi lisälattiapinta-ala pitää ostaa sellaisella uusiutumattomalla asialla kuin rajallinen määrä ihmiskunnan käytössä olevaa rahaa.

Ajatus # 5:

Mietin että kun entinen saituri halusi itsensä haudattavaksi rahoineen niin nykynörtti halunnee itsensä kuoppaan muistitikkuineen.

Itselläni on noin kymmenkunta muistitikkua. En minä muista mitä niissä kussakin on, ja ovatko databitit edelleen siellä kiltisti. Itseasiassa kaipaan heitä yllättävän harvoin.

Parin irtokovalevyn osalta tilanne on toinen; niissä on niin paljon että vastaus kysymykseen että olisiko se tai tuo siellä on että juu varmaan. Eivätkä bittikameran digikuvat enää minnekään muualle sopisikaan.

Toive # 6:

Pitää yrittää olla positiivinen. Kyllä maailma starttaa huomenaamullakin. Starttaahan?

Lopuksi vielä kevennykseksi yksi kolmirivinen:
Kesä kuin nainen -- 
lämpimät päivät, 
sateinen yö




Labels: Kerberos, Tuli ja Savu,

Lasipullon henki





Lasi on kiehtovaa ainetta. Sen lävitse näkyy valo, jos siihen kaataa vaikkapa vettä se pysyy siellä. Jos lasia heittää kivellä se voi särähtää särki. Lasinsirpaleet voivat puhkaista jalkapohjan, polkupyörän renkaan.





Tässä pullossa ei ole ollut koskaan mitään, jotakin satunnaista kuivakukkaa erikseen muistamatta. Se on viettänyt muistelujen aikaa hyllyni reunalla, keräten erilaisia näytteitä asuntopölystä. Hukutin ne astianpesuaineeseen ja huuhtelin pullon kirkkaaksi. Pullon sininen vauhtipyörä sai vauhtia. Kiikutin pullon ulos päivänvaloon ja räpsin siitä pari kuvaa.

Oikeasta lasista tiedän senverran että lasi on nestettä, ja aikojen kulkiessa ikäänkuin valuu mutta myös kiteytyy?
Sitä odotellessa?



perjantai 29. toukokuuta 2009


kaikki nämä äänekkäät linnut --
hautoisivat omia muniaan
ja pitäisivät nokkansa kiinni!

torstai 28. toukokuuta 2009

Se on täytetty!

Tihkusateessa pyöräilin Nummen vielä hengissä olevaan sivukirjastoon ennakkoäänestämään. Kahteen koppiin oli jopa pieni jono, jonka aikana pyöräillessä noussut hengitys tasaantui niin että jännityksestä huolimatta pystyin raapustamaan oikean numeron. Tuli oikeastaan ilkikurinen olo; ähäkutti sortajat! Minun ääntäni ette lannista!

keskiviikko 27. toukokuuta 2009





ikäänkuin tuonne
ei saisi kukaan mennä
tai sieltä tulla

tiistai 26. toukokuuta 2009

Isä Mitro ja Zen ortodoksikirkossa; Nr 177.





Ortodoksien piispainkokous otti Isä Mitrolta pois hänen vakaumuksensa, lähes kansalaisoikeudet. Isä Mitron synti on että hän kokee olevansa eurooppalainen.

Omatuntoni on saanut pahan vamman; emmekö saakaan olla joistakin asioista jotakin mieltä?

Minulla on EU-vaalien ennakkoäänestykseen oikeuttava asiakirja pöydälläni. Tulen käyttämään sen ennenkuin minunkin äänioikeuteni kanonisoidaan väärän politiikan alttarille. Numerohan oli 177.

Tiedoksi minun hirttäjäisiäni tämän vuoksi haluaville: kaulani kaulusnumero on 42.

Salama leiskuu 
piispainkokouksesta --
kypärät päähän!
Lainaus Nils-Aslak Valkeapään runokokoelmasta Kevään yöt niin valoisat


En tiedä miksi toinen puu
on toista suurempi
päivä toista valoisampi

Sydän vain itkee
ihisten tähden
päivästä päivään



Kuuluisa on myöskin Issan Jääpuikko-haiku, suomentanut Tuomas Anhava:

Miksi toinen
jääpuikko on pitempi
kuin toinen?






oksat täyttyvät
vehreillä lehdillä --
10.000 varjoa

maanantai 25. toukokuuta 2009

Portsassa autot ovat kiltisti asettuneet kadun varteen. Ihmiset ovat puolestaan asettuneet vanhoihin puutaloihinsa. Vallitsee ilta-auringon siivilöimä yhteiskuntarauha. Joku puu on varistanut jotain katukäytävälle, mutta ei siihen liukastu.

Ilta-aurinko
istuu auton katolla --
vehreä kevät
keväinen metsä --
vastaversonut lehti
iskee päähäni

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Toukokuun tuuleen
lehahtaa hidas ajatukseni

kivien väliin
puiden välistä
syvemmälle metsään

hiukseni kuin tämä metsä,
järjestyksessä
tyvet päänahassa
kiinni

männyn kuivanut käpy
putoaa
varvikkoon

kesälläkö
siinä kukkisi
puolukka


Polulla kahisee askeleet
ohittavat

ja jäljelle jää

toukokuun tuuli
ja koleana
sinistyvä
illan hämy


lauantai 23. toukokuuta 2009

kiireissään koivu
synnyttää uudet lehdet
täksi kesäksi

perjantai 22. toukokuuta 2009

Kompostissa näkyy vieläkin viime syksynä sinne haudattuja kuolleita lehtiä. Vaahteran lehdet eivät suostu muuttumaan mullaksi. Kevään lehtipuiden värit ovat ainakin seitsemää eri sävyä vihreää. Syksyn punainen ja keltainen paljastuu vastaa totuuden hetkellä, kun syksyllä kylmenee ja tulee pakkasia. Lehtipuut eivät tunnu olevan huolissaan.

Puihin puhkeaa
ensikertalaisia
lehtilapsia.

tiistai 19. toukokuuta 2009





Lampi lusmuilee
risupuiden piilossa --
minä hengitän

maanantai 18. toukokuuta 2009






kaksi varista
laskee taivaan pilviä -
suojaiset oksat


sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Kristina Korotkih Ilomantsissa 16.5.2009






Petroskoista runoilija Kristina Korotkih (kuvassa vasemmalla) oli yksi osallistujista Kielten rajoilla - rajojen kielillä, Kahden Karjalan runous -kirjallisuustapahtumassa Ilomantsissa 16.5.2009. Tilaisuuden aluksi Pogostan Sanomien päätoimittaja Anja Kangas esitteli Katri Valan kytkökset Ilomantsiin. Tilaisuus järjestettiin Kotimäen entisessä koulussa, missä Katri Vala oli opettajana vuosina 1925 - 1929.

Petroskoissa ilmestyvän Carelia-lehden toimittaja Kristina Korotkih puhui Carelia-lehdestä ja esitteli Juminkeko-kustantamon vuonna 2007 julkaisemasta runokokoelmasta Pidätä hetkeksi hengitystä. Kirjoittajat Anisa Kettunen ja Kristina Korotkih. Alla näytteeksi yksi Korotkihin runoista sivulta 60:

Kuuletko?
Sydän koputtaa rintaa -
rinta on sille ahdas.






Muistatko?
Halusit kesyttää meren,
se syöksyi sinua vastaan?

Pitääkö
hengittää pölyä?
Kerätä muistojen haaskaa.

Kokeile!
Katkaise napanuora
joka päästäsi kasvaa!




(Copyright Kristina Korotkih 2007)

Monta Karjalan kieltä

Ilomantsissa järjestettiin Kahden Karjalan runous -kirjallisuustapahtuma 16.5.2009. Järjestäjinä Joensuun yliopiston suomen kielen ja kulttuuritieteiden oppiaineryhmä, Joensuun Yliopiston Karjalan tutkimuslaitos, Iljala ry ja Ukri ry, sekä Maaseudun Sivistysliitto ja OK-opintokeskus.




Kuvassa vasemmalla Matti Jeskanen virittelee tietsikkaa näyttökuntoon Ilomantsissa Kotimäen koululla 16.5.2009. Kuvassa oikealla Katri Vala (1901-1944) katselee muualle.

Jeskanen luennoi valaisevin esimerkein erilaisuuksista Karjalan kielissä. Aiemmin niitä on kutsuttu murteiksi, mutta kuten esim. Inarinsaamen ja Kolttasaamen erot ovat niin suuria että eri kielistäkin voidaan puhua. Tytär-Karjala, Tverin Karjala, 'asutettiin' Ruåtsi-Suomesta Käkisalmen läänistä ruotsalaisten ortodoksista kirkkovainoa pakenevilla uskontopakolaisilla. Ruotsin saneluvalta teilasi suomalaisia ortodokseja. Ne jotka ehtivät ja kykenivät pääsivät pakoon ruotsalaisia vainoojiaan. Suurimmillaan Tverin karjalaisia laskettiin olevan 1930-luvulla 169.000 henkeä. Nyttemmin väestö omaleimaisine kieli- ja kulttuuriperintöineen on sotkeentunut muuhun väestöön ja pienentynyt muutenkin. Tverinkarjalan kieli on yksi maailman uhanalaisista kielistä.




Joensuun yliopistosta Karjalan kielen professori Pekka Zaikov puhui myös Karjalan kielen tilasta yhteisen rajamme molemmin puolin. Kuvassa olevasta kartasta näkyy karjalan kielen eri alueet. Zaikov esitteli karjalan kielisten keskuudessa tehtyä kyselyä. Alueilla on lapsilla runsaastikin karjalan kielen passiivisia taitoja. Vaikka jokapäiväinen kielen käyttö onkin paikoin vähäistä, niin vanhan karjalan kielen versot saattavat vielä hyvinkin ruveta versomaan.



Label: Karjalan kielet,

perjantai 15. toukokuuta 2009

Matelinpuro piilottelee Koitereelta salojaan




Nämä muutamta kulkuesteet voisivat hyvinkin olla Mateli Kuivalatteren pontikankeittopaikan suojaksi asetettuja esteitä järveltä päin vaanivaa Vene-Pontikka-Polliisin ylläreitä vastaan.

Kuvan voisi nimetä: Harvaestoinen puronkulkua rajoittava hyötypuiden kaatoesiintymä
#1

Risu risahtaa,
korven kyynel tipahtaa --
Matelinpuro!


#2

Pontikkapannun 
aromit sekoittuvat 
suopursun tuoksuun 


#3

Variksen pesään 
nousee mäskin tuoksahdus -- 
korven salaisuus



(Ajatuksen taustalla Savotta-lehden 5/2009 artikkeli.)


Label: Koitere, Matelinpuro
#1

idästä tuulee --
harakanpesä
tuulettaa


#2

peippo pujottelee
tuulessa huojuvien
puiden lomitse


#3

yksi
viimevuotinen lehti
piilottautuu ruohikkoon


#4

Pilvet ryntäävät,
joku sataa, toinen ei.
Metsä kohisee.


#5

eriääniset linnut
eivät kuuntele
toisiaan


#6

Mistä tuulet
löytävät kaiken tämän
raikkaan ilman?

torstai 14. toukokuuta 2009

Koitereella stormaa




Käytiin kävelyllä Koitereen rannalle, Matelin purolle. Vesi on alhaalla. Tuuli nostatteli aaltoja. Piti vetää puseron vetoketku kiinni, silti tuuli tuntui vaatteiden läpi. Pidin pipoa päässä, sen puristus tuntui lämpimältä.

Kiersin polulla hirvenpaskakasan. Tuuli kohisi vaikka olimme syvällä metsän suojassa.
kuuntelen 
metsän ääniä --
kevätmyrsky


toinen samoihin aikoihin raapustettu luonnos, hay(na)ku:
etsin 
tuulen pesää 
syvältä metsän kainalosta

Suolampi




Suolle on jäänyt lampi, sen reunoilla nuokkuu puita. Sammalta. Aurinko kiillottelee lammen pintaa. Jos sinne hyppää niin jos sieltä pääsee ylös niin ainakin kastui. Pohjalla voi olla mutaa, risuja, ei siellä kukaan liene käynyt pohjaa tutkimassa.

Suolammen pohja on tutkimaton aukko

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Järvi rypyssä --
tuulenpyrähdys
pelmahtaa metsään

tiistai 12. toukokuuta 2009

Vinkarassa 12.5.2009






Aitan takana
sadeuhkuiset pilvet --
olen lomalla

maanantai 11. toukokuuta 2009



Toukokuun sade --
rentukan lehdet
nautiskelevat


sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Äitienpäivän merkintöjä

# 1

Teininuoriso
lipittää keskikaljaa --
isoäidille!


# 2
hautausmaalla
vanha mies kävelee --
kurkkua kuivaa

lauantai 9. toukokuuta 2009

Tavurikkoja; mitaton kapina ennen EU-vaaleja

#1 (Äänestyksen wapaus)

Pitelen sadetta.
Miten sadetta pidellään.
Mahdoton aamu.


#2 (Mennyttä aatetta)

Punavaahtera
vihertyy tihkusateessa.
Edistyksellisyys?


#3 (Viisirivinen taistelukuvaus)

Mustakaapuinen ehdokas
ei tottele
vastapuolueen piispaa.
Temppeliherrojen
uudelleenherätys.


#4 (Urheat lapset)

Äitienpäivänä
valmiina kukkien kanssa
vaikka kaatosateeseen


#5 (Kaiho toive)

Olisit hiljaa
etkä kilpailisi
harakan kanssa.



J.K. Tätä se on kun aamunukuksissa on ottavinaan kantaa ajankohtaisiin kiistoihin,
löysää pölinää.

Jos keksin parempaa tekstiä, niin nämä saavat haihtua bittien likakaivoon. Sinne vielä tiettävästi mahtuu. Onneksi.


Lisäyksiä, ensin Ron Silliman, the Alphabet, osiosta NON (s.307):

graffiti
seinillä
syvällä maanalaisen tunnelissa

Toinen liitännäinen tulee Charles Olsonilta, teoksesta The Maximus Poemsa, sivulta 387:

Etsin
ja näin
katsovani
vasemmalle

Okeanos,
vaappuva
kehä

(Okeanos on ensimmäinen yhteensä 12 titaanijumalista, hallitsi valtamerta. Alunperin maailmaa kiertävä virta, myöhemmin valtameri.)

Sitten pari Jack Kerouacin sitaattia, ensin Book of Blues sivulta 224:

Minun mieleni! jopa kovempia kuin
minun polkuni, vapauteni
on pianossa

Sitten Book of Sketches sivulta 199:

Öljylähteen pumpun ympärillä lehmät
sanovat - "Jättäkää öljy
meidän maahamme."

Lopuksi Hayden Carruth kokoelmassaan from snow and rock, from chaos sivulta 3:

Voisin ottaa
kaksi lehteä
ja antaa yhden sinulle.
Eikö se olisikin
jotenkin täydellistä?



Terveisin
Tikkis

torstai 7. toukokuuta 2009

Keväinen aamu; haibun

Nousin ylös kun aurinko oli jo katselemassa paikkoja viileän yön jälkeen. Maa oli kasteinen eilisen sateen jälkeen, ilma raikasta. Pihavaahtera paisuttaa silmuja, heti niissä on muodonmuutos lehdeksi. Sitten ne asettuvat kuin kämmen kaappaamaan auringonvaloa. Syksyllä niitä pitää haravoida kasaan. Muut kasvit odottavat vielä taivasosuutensa lunastamista. Ruoho on jo aidan toisella puolen vihreätä. Minun rupesi tekemään mieleni kahvia.

Aamuaurinko
nuolee kasteisia
ruohonkorsia.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Kushiro Hokkaidolaisen hanhet

lumisateessa
hanhet palaavat kotiin -
iloinen kevät!



Tähän on henkisesti samaan sarjaan Issalta hanhien lähtöhaiku:

http://juhanitikkanen.blogspot.com/2009/03/issa-ja-hanhet-1.html

tiistai 5. toukokuuta 2009

sekametsässä
kaksi lesboa koivua
ja homot kuuset

maanantai 4. toukokuuta 2009

Hakusessa:

# 1

läpeensä märkä pilvi
seilaa syrjään
tankkaamaan


# 2

Itsensä tyhjännyt pilvi
hapsuilee sivulle
tankkaamaan


Idea voi olla hakusessa, olkoot nyt tässä kirjattuna muistiin.


# 3

Tyhjät pilvet varjostavat
nurmikon elämää --
sadettaja


# 4

kastelukannu
odottaa täyttymystään --
sateeton kevät

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Halmkrona ja Hytönen

Kiiltomato.net julkaisi Ville Hytösen kirjasta Idän musta joutsen (Tammi 2009) arvostelun. (Kriitikkona Sarianne Kankkunen.)

http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+runous&rid=1797


Sarianne Kankkunen on perehtynyt teokseen, ja siitä tällä kertaa sen enempää; itse en ole mistään divarista kyseistä Villen kirjaa vielä löytänyt. Turun kirjastothan lähes lopettavat uusien kirjojen hankkimisen, jotta riittää rahaa Kulttuuripääkaupunki 2011-hankkeen harmonikkakilpailuille ym korkeasivistykselle.

Sarianne Kankkusen jutun lopussa oli kokoelma oivallisia linkkejä. Niistäkin kiitokseni!

Miten julkaistu teos asettuu tekijänsä profiiliin, ympäristön kulttuurikeskusteluun?
Olisiko Anna Halmkronan nuorena lopahtanut runotuotanto pitänyt ottaa huomioon Hytösen vuonna 2009 ilmestyneen kirjan käsittelyssä.

Tuskin; yksittäisen teoksen arvostelu on nimenomaan sen kyseisen kohteen ottamista erikseen alttarille, pöyhiä vain sitä. Toki parhaat arvostelut ovat esseitä missä huomioidaan laajemmin ympäröivää kulttuurikenttää. Niiden tekeminen vaatii aikaa ja tänäpäivänä ajankäytön korvaaminen jotenkin on ongelma sinänsä. Eli rahalla, kirjoituspalkkiolla. Julkaistusta teoksesta eniten kai kähmii kirjakauppalaitos.

Jos kirjailija saisi periä valmistelutyöstään edes minipalkkaa, niin maailmantalous ilmeisesti kohentuisi. Kirjailijat julkaistessaan ensimmäisen teoksensa ovat sitä eri tavoilla valmistelleet. Mutta kuka suostuisi maksajaksi.

Mietin miten blogeissa etukäteen tietoisuutta saaneet runoilijat asettuvat viralliseen julkaistujen runoilijoiden rintamaan. Niin ettäkö blogeissa tai erilaisissa sähelöissä julkaistut tekstit eivät ole julkaistuja?

Kts sähöle http://juhanitikkanen.blogspot.com/2009/04/sahkoinen-lehti-sahole.html Tietenkin ne ovat julkisia, julkaistuja. Pysyvät hengissä sen ajan mitä elektromagneettinen muisti pysyy ehyenä ja koossa. Minkä paperi toisaalla pysyy koossa, eikä meren yli tuleva sotaväki niitä polta hiilidioksidiksi ja muiksi maapallon alkuaineiksi.

Selvää lienee että runoilija voi olla Runoilija vaikka ei olisi julkaissut paperilla mitään. Selvää on yhtähyvin myös, että pehmennetyn ja värjätyn vasikannahkaisiin kansiin sidotun ruokokoelman kirjana julkaissut ei sitä sitten kuitenkaan välttämättä ole. Haen tässä ääripään esimerkkejä. Suurin osa kustantamoiden kirjoista saavat julkisuutta, eritoten sen takia että sanoma- ja aikauslehtitalot omistavat kustantamoita ja talojen sisällä tietenkin käynnistellään myynti- ja julkisuuskampanjoita. Sitähän jo optioiden maksimointiosinkoja janoavat pääomien omistajatkin edellyttävät.

Sähöle-tyyppinen julkistus ja keskustelu asioista yleistyy huimaa vauhtia. Ilman sähelöitä minä en olisi päässyt mitenkään perille aikaisemmin minulta pieneen katveeseen jäänyttä runouden aluetta, eli Amerikan runoutta. Selaamalla nettiä olen saanut vankkoja otteita ja selostuksia ja paljastavia keskusteluja siellä julkaistuista kirjoista. Ne ovat saaneet minut tilaamaan muutaman kiinnostavamman runoteoksen Amazonin erittäin luotettavan palvelun kautta. Viimeisimpänä Ron Sillimanin the Alphabet, ja Nortonin American Hybrid - antologian. Postiin on tulossa viimeisin lähetys, josta kenties aikanaan myöhemmin.

Esimerkiksi tuhatsivuinen the Alphabet asettuu minun mielessäni ainakin sikäläiseen tekstihistoriaansa paljolti Internetistä se sen sähelöistä kaivelemani aineistoon nähden. Kielen hiljainen muunnos, merkityksien kehitys, lauseiden muokkaantuminen jne. Se ei aina ole suuri matka vaan järjestykseen entropian tapaan kuitenkin asettuva kehittynyt kaaos. Usein saan valaistuksen tunteen; jee, tämänhän jo Ezra-setä aloitti jättäessään Canto LXXIII italiankieliseksi.

Ei pelkästään yhden runoilijan, vaan koko ympärillä kehittyvän runouden tuotteet vaikuttavat kaikkeen, antavat tukipisteitä, viitteitä, jatkavat lukijan sisässä (toivottavasti) alkanutta keskustelua. Runouden tapana on usein sukeltaa hyvinkin kauas menneisyyteen. Kuten Pound haki Canton avauksen Dantelta ja Homeroksen Odysseys-runoelmasta.
http://www.saunalahti.fi/~juhatik/eksynyt/pound.htm


Anna Halmkronan lyhyeksi jäänyt runoilijan ura on tärkeä. Ja se pitäisi lukea ennenkuin lukee Hytösen Idän musta joutsen - teoksen.

Maailman kulttuurissa on nähty mitä tapahtuu kun ei tiedetä tai välitetä mitä muualla tapahtuu. Pahimpana esimerkkinä 9.11 - tapaus; toiselta puolelta maailmaa täysin erilaiseksi ajatusarvoissaan kehittynyt kulttuuri tulee, näkee Manhattanilla kaksi taivaisiin sojottavaa rumaa kantikasta laatikkoa, tökkäävät siihen lentokoneen avustuksella sormensa, ja hupsista: sekasortoahan siitä syntyi.

Mutta miksi Anna Halmkrona käväisi runomaailman parrasvaloissa? Mikä sen ilmiön takana on? Että runoilija häpeää omaa itseään. Suojelee omaa nahkaansa. Siitähän on esimerkkejä kirjallisuudessa? Minusta Anna Halmkrona pitää ottaa sellaisenaan, ilmestyneenä runokokoelmana. Paperisena hän elää; yrittäkööt vaikka kuinka häntä noitaroviolla kärventää.

Mutta viime kädessä, että Anna Halmkrona on saatavissa Internetin eräiden mielestä Ilmestyskirjan Pedon kidasta, demokraattisesti, asuinpaikasta riippumatta, tekee Anna Halmkronasta mahdollisesti merkittävän runoilijan; hänen teoksensa on helppo ottaa referaatteihin ja keskusteluihin. Milloin tahansa; oli kirjakauppa auki sunnuntaina aamuyöllä, tai sulki.

Toki vain siellä minne laajakaista ulottaa lonkeronsa ja lukijalla on laajakaista käytössään.

Kiiltomato.netissä oli joskus kommentti-osasto. Tosin sinne tuli usein nimimerkkien suojassa usein kaunaisten ihmisten tekstitaiteen näytteitä, mutta nyt en sitä enää löytänyt. Keskustelua pitää maailmassa käydä vaikka vastassa olisikin idiootteja.

"Kun keskustelet idiootin kanssa, pidä varasi että se et ole sinä."

Saa tähän silti kommentin antaa.

lauantai 2. toukokuuta 2009






Vappujuhlista
selvinneet voikukkaset
norkoilemassa

perjantai 1. toukokuuta 2009

Puutorin vessassa vapputuuletus






Puutorin vessa -- 
kukkaruukku tuulettaa. 
Kaksi lasia.


Lainaan tähän Ron Sillimania teoksesta The Alphabet sen osiosta ZYXT, sivulta 1004:



Elämä on kovaa kun olet banaani.


Suom. J.T.