lauantai 30. huhtikuuta 2016




tyyni joen pinta
veden virtaus näkyy
kiven kohdalla



perjantai 29. huhtikuuta 2016



Kevään kolmirivinen teksti, vaikute saatu bussin ikkunasta ulos katsoen:


Arveluttavaa -
räntä sulaa pelloille
ennen aikaansa.




usvasta
koira noutaa
väärän tikun


Copyright max verhart Suom. j.t.


Päivän senryuu:

Ei valehtele -
ei vain tiedä itsekään
miten tyhmä on.


Koska perustuslakiemme mukaan hallituksessa ei voi toimia tyhmä eikä varsinkaan valehtelija, niin selvennykseksi tarkennan että tarkoitan erästä saman henkistä joukkosurmaajaa joka oikeudessa sanoi että ei hän ketään ampunut? Hirttämisestä ei kysytty.

(Facebookiin kommentiksi 29.4.2016.)

torstai 28. huhtikuuta 2016


Laskettu aika -
kaksi kurkea lentää
sulavaan suohon


Tikkis 2016


varikset kerääntyvät
syömään kolaroitua peuraa
aamun sade



Copyright John Daleiden, suom. j.t.




keskiviikko 27. huhtikuuta 2016





tuore vihannes -
mustarastaalla lienee
vieläkin nälkä



tiistai 26. huhtikuuta 2016


kolo
puupinossa
täyttyy auringonvalosta


Copyright Linda Chambers (2006). suom. J. T.



Auringonvalo
lämmittää mummon talon
ulkoapäin


(Tikkis 2016)

maanantai 25. huhtikuuta 2016


syksyn tuuli:
tarvitsen uudet kukat
äidin haudalla


Copyright oino sakai, (2006) suom. j.t.



Kevään hajussa
tuoksuu mennyt syysmyrsky
lannistuneena



(Tikkis 2016)


Kymmenemn vuoden välein, tuore tuoksu silti?

Tuuli ei tuoksu
se voi joskus haiskahtaa
mädäntyneeltä



(Tikkis 2016)

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016




lumesta kasvaa
tuoretta nurmikkoa -
joki on harmaa

lauantai 23. huhtikuuta 2016





painovoimasta
kadulle lätsähtänyt
vuotanut pilvi


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kevätpäivän auringon tunkeilua ikkunastamme sisään miettineenä:


painuu kumaraan
vanha appelsiinipuu
valoa kohti


Tuoteseloste: Joskus appelsiinin siemen pantu multaan ja sieltä se piikkiensä kanssa kurottuu niin että latva rupesi ottamaan ikkunan edessä kattoon. Ymmärsi tilanteen, viisas puu, rupesi haromaan valoa mistä sai, eli ikkunasta. Siinähän sitä vanhan selkä painuu kumaraan?

Saakohan sitä vähän Fiskarsin oksasaksilla muokata?


(Tämän julkaisin ensin Facebookissa.)

torstai 21. huhtikuuta 2016





keskellä päivää
joki virtaa sateessa -
märät rannan puut




keskiviikko 20. huhtikuuta 2016





Kylmän yön jälkeen
länsituuli lämmittää -
ei kysy mitään




tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kehitystä; veivasin sanoja peräkkäin. Riittääkö pelkkä kevään mainitsiminen että tämä on siis haiku?



Hiljainen kevät ...
ajatukset metelöi
äänettöminä


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Säästötalkoista yksi senryuun rakenteeseen:


Tein yhden runon
mutta kun pitää säästää ...
sanat puuttuvat



(Copyright Tikkiksen Facebooksista 2016.)

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Facebookista tänne talteen

Tämä on lähellä samaa tuoksua mikä leijuu 12.4.2016 postauksessa?


iloinen lintu
löysi tyhjän pöntön
munimiselle

(Tikkis 2016.)

Ilkka Ahmavaaran Facebookjuttuun kommenttina huhtikuussa 2016

----

Ilomantsissa on kissa jäänyt pysyvästi keikkumaan puuhun. Ei tule alas. Viisas katti?



valkoinen kissa
tulee alas männystä -
Buddhan syntymäpäivä


Copyright Tsunehiko Hoshino, suom. j.t.

Ja buddhalla synttärit on "kahdennentoista kuun kahdeksas päivä", nykyisin sitä vietetään 12. joulukuuta. Sitäkö se katti odottelee?


Jos kyse on perinteisestä korkeasta petäjästä ja katti sinne kipaissut tähystelemään eikä muka uskalla tulla enää alas, niin entä sitten?


Saa sitä uutisia näinkin, kun maassa ei muuta erityistä tapahdu, ei sotea, ei lopeteta VR.n liikennettä, opiskelijoiden rankaisua kähveltämällä opiskelijoilata opintotukia, ja mitä vielä keksivätkään.

Mutta katti saisi minusta olla missä haluaa?

Itsekäs katti
huiskuttaa hännällänsä
miten haluaa


(Tikkis 2016.)



Suomessa on eduskunta jossa on laitteet keskusteluun.

Siellä kuuluisi suorakin puhe.

Itämerellä vierasta laivaa lentää utelias lentokone kurkkimaan,
eivät heiluttele iloisina kämmeniään, miten lienee keskisormet.

Radiopuhelimella voisi vaihtaa kuulumisia?

Eduskuntakin juttelee jälki- ja etukäteen julkeilla radioilla, ja yksityisissä lehdissä.

Taustalla isänmaastamme vielä jaettavissa olevat vähät rahat?


Kyllä ne heti loppuvat.


Mitä vaikkapa Intiasta Suomeen turvaan tullut (sota-?)pakolainen ajattelee?

Linnuilla ei ole näitä meidän arkisia ongelmia.



kevään kosketus
erirotuiset linnut
keskustelevat



Tikkis Turussa savisena virtaavan joen toisella töyräällä sunnuntaina 17.4.2016

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Panamaruno



loman jälkeen
santaa
taskuissani


Copyright Cyril Childs, Uusi Seelanti. Suom. j.t.



hiekkaa rattaissa -
Panamapapereista
paljastuu pahuus


(Tikkis 2016)

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Kushiron kevät


viimeiset lumet
lirisevät ojissa,
hukkuvat mereen


Copyright ilmeisesti Kushiro Hokkaidolaisen, suom. j.t.

torstai 14. huhtikuuta 2016



savinen oja
virtaa kuin ei olisi
ohimenevä



keskiviikko 13. huhtikuuta 2016



julkea sade
piiskaa pölyisen kadun
litiseväksi



(Tikkis 2016)

tiistai 12. huhtikuuta 2016



kevään hämärä
yölinnut näkee laulaa
ilman nuotteja



maanantai 11. huhtikuuta 2016

Haikaralokit





Raunistulassa
haikaratkin lokkeja -
on se niin köyhää


Alunperin julkaistu Facebookissa. Kopsattu tänne turvaan.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016




ei yhtään sorsaa -
paskalokit vallanneet
koko Aurajoen

Haiku Almanakka




Haiku World, An International Poetry Almanac,
Kodansha International, 1996
Copyright by William J. Higginson

408 sivua. Teksti on aseteltu vuodenaikojen mukaan ja niitä on syvällisesti myös käsitelty.

"Haiku on haiku vasta kun siinä on vuodenaikasana", eli kigo. Lienee Tikkiskin joskus sanonut.

Tämä perinteinen määrite ei kovinkaan paljon ole enää saanut vastakaikua.

Siksipä minäkin usein kutsun omia lyhytrunojani vaikkapa kolmirivisiksi.

Eivät ne siitä parane, huonone?


Sivulta 45 lainaan yhtä Peggy Heinrichin haikua:


huhtikuun aamu
tämä kylmä, kostea ruoho
kuinka paljon olen matkannut


(Suom. tulkinta J. T.)



Kurkkaan ulos keittiön ikkunasta pihalle:


niin paljon lunta
sulanut pois pihalta -
rohkea ruoho


(Tikkis 2016)


lauantai 9. huhtikuuta 2016


sillalla hämärtää
villihanhille jäänyt
taivas jäljelle


Copyright Tokihiko Kusama (Japani.) suom. j.t.


Illan hämyssä
linja-auto ohittaa
kaikki pysäkit


(Tikkis 2016)

perjantai 8. huhtikuuta 2016


kevät nilkuttaa
huhtikuun räntäsade
rieputtaa maailmaa


torstai 7. huhtikuuta 2016



pakkasyön jälkeen
auringon säde köhii
typen päästöjä




Kansainväliselle autoteollisuudelle olisi hiukan mieluisampi näin:

pakkasyön jälkeen
auringon säde köhii
kylmänvihoista


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016




lakisääteinen
räntäsateen litinä -
renkaiden vaihto?




tiistai 5. huhtikuuta 2016

Bill Kenney Shiki Kukai March 2016


ajopuu
lapsenlapseni näyttää minulle
lohikäärmeen


Tämä oli Vapaan osion puolelta, aiheeksi oli annettu "Ajopuu".
Kigon puolella aihe oli kaste:


kastepisaroita
kaikki aika
maailmassa



Mietin että tuon olisi voinut tulkita näinkin:

kastepisaroita
kaiken aikaa
maailmassa


Kun on vähän sanoja pitäisi pyrkiä olemaan yksiselitteisen tarkkana.

Löytyyhän tuo netistäkin mutta äkkiä sen tännekin kopsaan:

dewdrops
all the time
in the world


Copyright Bill Kenney






maanantai 4. huhtikuuta 2016

kastepisara


jäätynyt kastepisara
aamun aurinko
hohdokas


Tämä on maaliskuun Kigo osiosta Tikkiksen osuus. (Suom. j.t.)

Aiheena oli kaste. ("DEW")

Erilaisista kehitelmistä päädyin tuohon:

Yöllä on ollut kosteata koska kastetta.

Jäätynyt, eli aamulla on ensinnä kirkastunut, sitten vähän pakastanutkin.

Kirkastuminen tarkoittaa kirkasta aurinkoa.

Kastepisara on myös suurennuslasi, eli se vähintäänkin hohtaa.

Jää ihan erikseen.



Vielä yksi:


kastepisara ...
mitä lehti tietää
olemattomuudesta


Copyright sanjuktaa, Intia. Suom. j.t.



sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Ajopuu


melon kanootilla
alas jokea
ajopuu


Copyright Tikkis, suom. j.t.

Maaliskuun haikukisan vapaan osion aihe oli Ajopuu. (Driftwood)
Osioon saapui 107 erilaista, muutama näytille:


ajopuu --
muistojen haju
etäisestä metsästä



Copyright Andrei C. Szava, suom. j.t.


yksin rannalla
etsin kuka joskus olin
ajopuu


Copyright Barbara Kaufmann suom. j.t.

myrskyn jälkeen
uupunut lintu lepää
ajopuulla



Copyright Keith A. SIMMONDS, Rodez, FRANCE suom. j.t.


ajopuu puoliupoksissa -
minäkin yhtä kaukana
kotoa

Copyright Angèle Lux, suom. j.t.



yksin
päivän päättyessä
ajopuu


Copyright Sondra J. Byrnes, Santa Fe, New Mexico, suom. j.t.

lauantai 2. huhtikuuta 2016




vanhainkoti
valon neliö
ylittää huoneen


Copyright Michael Dylan Welch Suom. j.t.


auringonläikkä
liukuu lattian yli
pölyämättä


(Tikkis)



Jatkuu tässä:


auringon läike
katoaa illan tullen
hämärän hyssyyn


perjantai 1. huhtikuuta 2016




"On aivan liian pitkä päivä"
avata suunsa
varis


Copyright Issa, ei kirjoitusvuotta tiedossa.