maanantai 30. kesäkuuta 2014


mansikka kypsyy ...
saakohan pelättikin
bonuspalkkion



sunnuntai 29. kesäkuuta 2014




kuunvaloinen ruoho
uneton tuuli häiritsee
kukkien unta



Copyright Alonso Alvarez. Portugal. Suom. j.t.


Parhaillaan on tosin umpikuun aika, mutta tarttui silmääni ja sopii yleisunettomuuden teemoihin.

lauantai 28. kesäkuuta 2014




Kuiva risukko -
pariin päivään ei ole
kuuta näkynyt





perjantai 27. kesäkuuta 2014

Valkoinen perinnetraktori






Ilomantsissa entisen Katri Valan koulun pihalla on starttivalmiina valkoinen traktori.


Traktori huilaa,
pari vuosikymmentä
eläkeaikaa?






Mummolassa on aina ollut lähimetsissä karhuja. Luonnonkarhu ei näytä itseään kuin vahingossa eikä vahingossa näyttäytyneestä nallekarhusta anneta kansallista hätätiedotetta kesken Kauniitten & Rohkeitten katselun.

Katri Valan koululla on moottorisahakurssi jonka tuloksen puupökkelöihin muovataan karhujen muotoa.

Niitä ei kannata pelätä, niitä ei syksyllä saa ampua.

Karhunkäpälä
kahmii marjapuskia -
yöllä on hallaa


torstai 26. kesäkuuta 2014

pilvenrääpäle 
tunkee auringon eteen 

      hämärtyy

tuuli on sateenhajuinen

             koivut heiluvat 

vanhempi mänty seisoo vielä vaiti

     pienet tuulet eivät häntä heiluta


vilpoinen tuuli ei kutsu ulos 
kareilee
     järvi, tumma vesi
            tumma taivas




Tämä päivä on pois kesäkauden kokonaistaloudesta.

Suomalaisista noin 80% vastustaa nykyistä vallanpitäjää,

he eivät olisi halunneet hepulipääministeriä hallitsemaan

Tulee syksy joka taas saa
ja sitten ensi kevään vaalit

jos niitä enää tarvitsee edes pitää

sillä nykyvaltiaat tiedottivat jo olevansa suurempi kuin heidän vastustajansa.


Julistavat nykyisessä kehnossa rahatilaneessa vaalien tulevan liian kalliiksi

ja sitäpaitsi heidäthän on jo valittu


he ovat itsensä valinneet

siitä ei saa valittaa?



Eikä edes jaksa sataa

      siitä ei ole twiittiä,

   kunhan haahuilee 

      kuten märkä tuuli






Tuuli ei nuku -
sateenhajun mukana
pari pisaraa



Toimeliaasti
huojuva mänty päästää
tuulet ohitseen



keskiviikko 25. kesäkuuta 2014


Itäinen tuuli
puiden latvojen yli -
epävireessä



Tuosta on alunperin englanniksi tehty (julkaisematon) juttu, jonka avainsanoina oli (tai on):

treetops' vigorous movement



Samaan ryppääseen vielä yksi suomennosnäyte / variaatio:

Aikainen aamu -
nukkuivatko rannan puut
riittävän pitkään?


Vai olisko näin päin viriteltynä "luannikkaampaa"?


missä välissä
puut ehtivät nukkua -
valoisa yö



5-7-4, ja entäs sitten, ei aurinkokaan laske nyt ylityötuntejaan

tiistai 24. kesäkuuta 2014


Pilvi ei ehdi
pysähtyä tuulessa -
naapurin säteet



Ranskalainen Areva ei osaa (viitsi?) tehdä Olkiluodon uutta voimalaa valmiiksi. Vinkuu silti muutamaa miljardia korvausta työstä joka ei tunnu edes valmistuvan. ?

Pyhäjoen voimalaan olisi tarjolla neukkulan runsasta rahaa? Se taas arveluttaa joitakin. Arevalaisia?

Huijataanko meitä mennen tullen koko ajan.

On fantastista olla olemassa.


Tuulivoimaloiden rakentamisen ympäristöstä huolta pitävät estävät. Ei saa. Ei.

Vesivoimala? Kalat eivät pääse uimaan ylävirtaan?


Vain yksi tuuli -
koko metsän kaikki puut
liikahtelevat



Tuo viimeinen on kesken tai kasvaako siitä eri versioita, riville 3. oli hakusessa mm:

3. harovat ilmaa
3. heiluttelevat



Mietin myös sitä hiljaista voimaa kun metsään puhaltaa kevyt tuuli niin silminnähden lähes jokainen lehti ja neulanen ja oksa heiluu sen tuulen voimasta.

Joku voisi keksiä että metsä vaimentaa tuulienergian.


Hyttysen pieru
leijuu koivupuskista
mäntyjen kimppuun









maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kaukainen tuuli -
Jäämeren kylmäkaappi
saavuttaa meidät




Vanha petäjä
muistelee nuoruutensa
tuiverruksia




Mietin Suomen kasvihuoneilmiön kylmyyttä, yöllä käväisi halla panemassa ensi syksyn perunoista kasvun edellytykset, sitten vaihteeksi sataa kylmää ja märkää vettä. Hyvä asia että saunaoluet pysyvät juomaviileinä ihan vaan mökin terassilla...

Männystä (ja muista puista?) tulee vahvempia kun välillä on kylmää. Tiheät kasvusyyt tarkoittavat vahvaa puuta. Tulee vankkoja rakennuksia.

Maailma on siis hyvin nyt.




sunnuntai 22. kesäkuuta 2014






 
 
  On maa, metsä 

          maailmassa,

   järvi jossa asuu kaloja

                     &
                             pilviä

       joita tuulet kirmuuttelevat


  mistä sateet löytävät tiensä pilviin asti,

                ukkosen vihakka

                             ärjy


             korkea taivas
                joka suojaa meitä
                    jumalien vihalta

      tähdet,
                kipunoivat pisteet,

                       ja siinä koko maailma.


Nyt juon toisen kupin kahvia.

  
           





Pari kolmirivistä:



Avaan ikkunan,
ja nopeasti kasvanut männynoksa
tulee huoneeseeni



Copyright Andres Ehin, Eesti. Suom. j.t. Toinen vielä, jonka copyright Tatiana Lugovskaja, Ukraina:


otsonin haju ...
vanha printterini
tulostaa runoja


lauantai 21. kesäkuuta 2014




hereillä jo,
aikainen kärpänen -
kesäpäivänseisaus









ukkostuuli
ryntää kirkkaiden
auringonsäteiden läpi


Juhannus on valoa

Nimimerkki Fierran kirjoitti 29.10.2009 seuraavan:

hämärä hiipii
pohjoisen mäen rinteillä
keskellä päivää



Toisinto siihen nyt kun aurinko on päällä:

keskiyön hetki -
aurinko iskee säteen
pohjoisrinteelle


Vanhan kansanlorun mukaan






Puolukan kukka -
vanhemmiten hen pyörii
ihan omiaan



perjantai 20. kesäkuuta 2014


vaatehenkari
roikottaa vanhaa paitaa -
taas uusi kesä



maailman tuulet
tuhatvuotiset pölyt
häviämättä

torstai 19. kesäkuuta 2014

päivä kerrallaan 

        aika liukuu, on miina

   äkkijyrkkä ranta
         jossa kaislikko ei yllä 

alkaa lainehtia

         syvämietteinen merimies
         muistelee laivaansa           
      

   ja maata

       jota löytyi viisi kilometriä 
                     suoraan pohjan alla


         laiva 

           taivaan ja maanpohjan välistä kulkija



mustekalan musteella
    muistettu vana
kirjoitus

      haaleneva veden väri

   värisevä vilu 



kun horisontista syöksyi myrsky

aallot särkyivät rikki


    epätasa-arvoinen kulkutie


on mentävä
      keula edellä



Jos ajaa 600 km rannalta metsän lomaan,

      järvelle,
ystävälliset hyttyset 

sade kastaa
    ihan kuten meri on märkää, 

                      suola puuttuu


 kuiva maa ei tärise

     olla perillä

metsäpolku  heiluu   varvut

          hiljaista 
               että säikähtää

kun metsurin sahalta
   säilynyt honka 
       tipauttaa
                   neulasen


melu on sisäistä

hengitys tarkoittaa elämää


on epäkohteliasta läiskiä 

       itseään elättämään haluavaa hyttystä 

niin että siitä jää vähän töhryistä rihmaa

ja joskus ripellys 
minussa virrannutta verta


Merellä oli vain kenties joku verenhimoinen hai,

          hukkumisen lisäksi pahin uhka




mietin 
   kun metsäpolku peittyy

         varvikkoon

ja edessä on kaatunut 
                     
   puu 

että mikä on merien 
                    syvin
                    tarkoitus


ja entä kuinka pysyvää

         on metsän syvyys,



     olla eksymättä






Tikkis 19.6.2014


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014



Itäinen tuuli
puuskuttaa tihkusateet
yli koko maan







Bonusteksti:

korkea kuusi -
latva pyyhkii pilveltä
vuotavan nenän


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Pari vanhenpaa käännöstä, alkuperäiset olin merkannut vuodelta 2007:

hiekkainen polku
kohtaan omat jälkeni
tulossa vastaan

Copyright Jerry Ball, Usa. Suom. J.T. Toisen samasta muistiosta:

Myöhäinen kesä --
käen laulusta
vain kaiku

Copyright Vasile Moldovan, Romania. Suom. j.t.

Tein omat variaationi:


Autio ranta -
illalla polulla vain
omat jälkeni


Metsäinen lampi -
vastarannalta kaikuu
kuusi kukkuuta




maanantai 16. kesäkuuta 2014


talvimyrsky
harmaita pilviä seuraa
harmaita piviä



Copyright Damien Gabriels. Suom. j.t.


Tein tästä tietenkin heti ajankohtaisen toisinnon:


Juhannusviikko -
yhtä sadepilveä
seuraa kaksi uutta




sunnuntai 15. kesäkuuta 2014


Pakene, perhonen!
miehiä lähestyy,
kokonainen armeija



Erämaan tuuli
valittaa ettei puita
ole enempää



Copyright Casimiro de Brito, Portugal. Suom. J.T.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Valmiina ikuisuuteen

Tätä teemaa pyörittelin muutaman päivän englanniksi, mutta en saanut oikein tolkullista tekstiä aikaiseksi.

Kynnys oli liian kaukana, ei ylhäällä?

Puuskainen tuuli -
sammuneesta suitsukkeesta
viimeiset henkäykset.

Siitä kehittyi alistuva:

hiipunut haiku -
suitsukeastiasta
pölisee tuhkaa



Otsikkoon sopivana esittäisin seuraavan,
ready for eternity:


vaahteran lehdet
täyttävät kaikki taivaat
puun latvaan asti

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Pari etanaa


Vieläkin lämpimiä,
lehdet ukkosmyrskyn jäljiltä -
Hei, etanat!



Copyright Andres Ehin, Eesti. Suom. J.T.

      aamunkoitto 
             etana suoristautuu unesta


Copyright Aisling White, Irlanti. Suom. J.T.

torstai 12. kesäkuuta 2014



vasta kun leija
nousee ylemmäs
varis jättää sen




Aju Mukhopadhyay, Intia. Suom. j.t.






keskiviikko 11. kesäkuuta 2014



hylätty mylly
tumma vesi säilyttää
salaisuutensa



Copyright Robert Beary. Suom. j.t.


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kesäaamun hektistä menoa pakoillen

Ensitöikseen
vastasyntynyt mato
kiemurtelee rastaan suussa

Jos valoisaan aikaan kurkkaa ulos pihalle niin siellä tapahtuu.

Onhan mukava seurata miten luonto tapahtuu?

Starttaisi auton,
ja huristaisi pakoon
kauheuksia?



punaiset valot
eivät häiritse
kesäsadetta

Jos kesällä ilta venähtää pitkäksi niin vastaavasti aamu tulee vastaan aikaisemmin,
siinä välillä harmaampi kuminauha,

joka kutistuu
kuin vanhat housut
vyötäröltä
vuosien mittaan




Aamuyöllä kotiin.
Nouseva aurinko
tervehtii minua!


maanantai 9. kesäkuuta 2014

Huomenta?

Jokaikinen aamu aurinko nousee aikaisemmin kuin eilen.

Juhannukseen asti. Siihen on vielä usea tulevaisuuden päivä,
joiden aikana ehtii tapahtua monta mukavaa asiaa.





Aikainen aamu.
Harakka heräsi --
ja nyt minäkin.



Tuo on vanhasta HTM-varastosta pölyttymästä haettu juttu, kuten tämä seuraavakin:


Nurmikollamme
tyhjä madonreikä,
ja linnun paskaa.





Mitä aurinko
on ajattelevinaan -
säteilyvyyttään?



sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Keskiyön kuvausta suomalaisille



Montly Kukain toukokuun vapaan osion teemana oli keskiyö.

Vapaa osio tarkoittaa että vuodenaikaa ei tarvita. Ne eivät siis siinä mielessä ole perinteisiä haikuja.

Jopa vanha Bashoo ainakin kerran lipsautti siveltimestään tekstin josta kigo sanaa ei löytynyt.

Suomessa tuntuu tekstin kuin tekstin riittävän haikuksi jos siinä on tavut, eli 5-7-5.


Pääasia että on hauskaa?-)


Keskiyö ja hiljaisuus
kylpyhuoneen hana
kylpyhuoneen hana


Copyright DeVar. Suom. j.t.

Seuraava käy haikusta:


keskiyön kylmyys -
samalla oksalla
pöllö ja kuu

Copyright Cristina Oprea, suom. j.t. Seuraavan on kirjoittanut Devika:

keskiyö...
hiljaisuus muuttuu
syvemmän siniseksi



Hiljaisuus muuttuu väriksi, ja hiljaisuus vain syvenee.

Hieno juttu.



keskiyön pöllö
kysyy taas
kuka minä olen



Copyright Adelaide B. Shaw. Suom. j.t.


Kuukausittaiseen Toukokuun Kukai kisaan saapui 114 erilaista keskiyötä. Ainakin minulle oli hankaluuksia lajitella niistä vain 6 kpl pisteitteni saajiksi. Minkäs teet.



Keskiyö...
taas kerran tohvelini
tuntuvat liian suurilta


Copyright Cristina-Monica Moldoveanu. Suom. j.t.


keskiyön kello --
meidän ja täysikuun välissä
sama etäisyys



Copyright Yesha Shah Surat, Intia. Suom. j.t.

Keskiyöllä ainakin olettaisi olevan hiljaista, eikä mitään saisi tapahtua?

keskiyön hiiret
pysähtyvät kuuntelemaan
pöllön hiljaisuutta


Copyright Beth Powell. Suom. j.t.


Sunnuntaina Ruotsin viimeisin prinsessa kastettiin. Pitihän sitä katsoa töllöttää sohvalta. Mietin että mitä Kunkun päässä liikkui, hyvin tuntui viihtyvän kuten kaikki muutkin. Sopuisa tilaisuus ja lapsetkin olivat kuin ihmiset.


maanjäristys keskiyöllä -
viimeinkin vauva nukahtaa
kehdossaan

Copyright Israel Lopez Balan. Suom. j.t.


keskiyö.
vain katulyhdyn hiljainen tuijotus.



Copyright dsnake1. Suom. j.t. Vielä yksi, omani. Sen viimeistä riviä viilasin jonkin aikaa, epäröin lopulta jättää riville vain yhden sanan: "enlighted". Mutta jotenkin se minua viehätti.

seisoo yksinään
keskiyön katulyhty
valaistunut


:-)

Copyright Tikkis. Suom. j.t.


Tekijänoikeus kieltää alkuperäisten tekstin kopioinnin ja julkaisemisen, mutta minä referoin tekstejä kursorisilla käännöksillä?

Yritän välittää innostustani ulospäin. Monestakin käännöstulkinnastani olen kernaasti mieltä.


Lopuksi bonuksena yksi ylimääräinen:


Keskellä yötä
aurinko kurkkaa sisään
suoraan tyynylle


Tikkis Raunistulan huonomaisesta kaupunginosasta Turussa.

Enää pari viikkoa ja aurinko-armas alkaa tukahtua otsoninvillityssäteisiinsä.

Sille maamme hallitus ei voi mitään vaikka onkin saanut yli 20% voiman vaaleissa.


Selitykseksi
ei kelpaa vihnekurkku
kaalipellolta




lauantai 7. kesäkuuta 2014

Viisi Issaa

Krysanteemi
ei välitä
miltä se näyttää.

Issan vaimon nimi oli Kiku = krysanteemi.




Onpa minulla tuuria;
tänäkin vuonna hyttynen
puri minua!



Kesäinen taivas.
Jopa tähdet kuiskivat
toinen toisilleen.



Nukuttuaan
kissa nousee, naukaisee,
menee ulos rakastelemaan.



Buddhan kuvan alla
kaikki kevään kukat
näyttävät uneliailta.



perjantai 6. kesäkuuta 2014

Monthly Kukai #3

Kukain kigo osiosta vielä pari näytettä, jäivät vaivaamaan mieltäni:

hyttysen toukka
keinuu seisovassa vedessä -
illan sade


Copyright Patrick Wafula, Kenia. Suom. j.t. Ja toinen:


seisova vesi -
hyttysen toukka kelluu
sen pinnalla

Copyright Eunice Joy, Kenia. Suom. j.t.


Mietiskelen Keniaa ja seisovia vesiä, joissa hyttyset sikiävät ja syntyvät.


Aihe on siis tuiki tärkeä. Ongelmana lienee se että miten saada liikettä luontoon joka on paikallaan kuin poliittisen vastustajan mielipiteet? Ohimenevä sade jos vähän liikauttaa syntymävesipatjaa?

Jälkimmäisessä ei oikeastaan tapahdu mitään muuta kuin hyttysen sikiön kuviokelluntaa?

Huumoria lienee hankalaa saada mukaan?-)


Hyttyset toukka
tarkkailee lätäköstä
ohikulkijaa

(Tikkis, aikaisemmin julkaisematon)


Vielä bonuksena Tikkikseltä pari alkukesän luontorunoa:


1.

Sammakonkutu.
Ojanpohjan vedessä
alkaa vipellys.



2.

Lyhyt elämä?
Silti hyttysen maine
puree ja roiskuu!



Lopuksi vielä lisäyksenä yksi toukokuun Shiki Kukai tekstistä, copyright Judy Wangui, ja suom. j.t.

hiljainen keskiyö --
sammakoiden kurnutus
herättää minut





torstai 5. kesäkuuta 2014






aamusta iltaan
kypsää voikukkaa kiertää
auringon varjo



Pilvien alta
kosteus hiipii maasta -
eksynyt tuuli


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014




Kuuma yö -
tuulettimen puhallus
yrittää nostaa sanomalehteä



Copyright by Ruslan Goondakov, Ukraina.

Lentävät ystävämme

Löysin luonnosvihosta pari tekstiä, tässä näin kun lentokoneista muutenkin jauhetaan:


kaksi kärpästä
harrastaa turvaseksiä
ikkunallamme

Ps. Tämäkin juttu talletettu käyttäen Linuxin Ubuntua ja sen Chromium-selainta.



raatokärpänen
kyttää ikkunan takaa
huonekärpästä



Nuo ovat haikuja, sillä kärpäset ja kesä ovat nyt menossa.
Tekijänä siis Tikkis 2014.

Hyttysistä jäi muutama mainitsematta Monthly Kukai hyttyshaikuista:

hyttynen, jos etsit
raitista henkilöä
älä juo minua


Copyright Oddbjörn Aardalen. Vapaa suomennos j.t.

Kesällä rakennetaan hiekkalinnoja. Eikä välitetä hiekan pysyvyydestä.
Seuraavan copyright on Ailoaei Cristina.lla, ja suomeksi j.t.




yö rannalla -
hyttyset tarkastavat
hiekkalinnoja



Hyttysen purema -
minuun iski himo
purra takaisin



Jälkimmäisen copyright Robert Naczas. (suom. j.t.)


Vielä yksi, copyright by Ken Sawitri, Indonesia.
tyydytetty hyttynen
istuu vieressäni
kuuta katsellen




Päivän aiheeseen pitää vielä laittaa yksi tyrkylle:


ensihyttyset
terottavat pistimiään ...
sodan huhuja


Copyright Ruth Powell. Suom. j.t.


tiistai 3. kesäkuuta 2014



Kesäsade -
sininen asfaltti
on vielä lämmin





Variksenpoika
ei kunnioita
vanhaa huojuvaa mäntyä

Monthly Kukai #2

Toukokuun kuukausittaisesta Kigo osiosta kaksi kärkeen noussutta:




hyttysen siivet -
illan väri
niin ohut



Copyright Ajaya Mahala Pune, Intia. (Suom. j.t.)



koko matkan
vuoritemppeliin
hyttysiä



Copyright Yukiko Yamada. (Suom. j.t.)


Tähän Kigo-osioon saapui 112 kpl haikua. Aihe oli Hyttynen.

(Kigo osio tarkoittaa nk. varsinaista haikua eli siinä on vuodenaika tulkittavissa.)

Laajalle on levinnyt myös ajatus että mikä tahansa 5-7-5 teksti olisi haiku.

Näissä alunperin englanniksi kirjoitetuissa vain murto-osassa on tavut 5-7-5 johtuen englannin kielestä. Suomeen tavujen orjallisuus sopii vähän paremmin ja kaikkein parhaiten japaniin, jossa tavut eivät oikeastaan ole edes nk. tavuja.

Lyhyen tekstin rytmi onkin minun mielestäni tärkeintä, vaikka itsekin syyllistyn aika ajoin kielellisen vapauden riistoon pakottamalla tekstiä ankaraan 5-7-5 muottiin.

Aiheesta en ole Suomessa suurempaa kiinnostusta tai keskustelua nähnyt.


Äänestyksestä: Kukin osallistuja saa äänestettäväkseen kaikki haikut, pisteitä itsekullakin yhteensä 6 pinnaa. Ne saa jakaa 3,2 tai 1 pisteen painotuksin.

Maksimia eli 3 pistettä äänesti tällä kertaa enää 25 osallistujaa, eli lähes 90 oallistujaa jakoi hallussaan olevat pisteensä 2 ja/tai 1 pisteen palasiin. Äänestys on anonyymiä ja salaista ja äänestystapahtumassa ei myöskään tiedetä kenen teksti on kyseessä.


Joka kierroksella joku valittaa että hyviä haikuja olisi ollut enemmän kuin mihin annettavat pisteet riittävät.

Toukokuun Kigo osiossa 21 kpl jäi kokonaan ilman pisteitä, joukossa myös tämä, johon omat pisteeni eivät enää halusta huolimatta riittäneet:


Lapsi opettelee
kävelemään, hyttyset
pysyvät loitolla


Copyright nimimerkki Anonymous, suom. j.t.


:-)

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Shiki toimii!

Toukokuun Shiki Kukai aiheena oli Kigo-puolella hyttynen.

Tikkis kirjoitti tämmöisen (käännös)



Uneton hyttynen
vallannut
makuuhuoneemme?


Kysymysmerkki on siinä ja siinä että onko se liikaa tai latistaako nk. sanomaa.

Aineksia on riittävästi:

Kukapa ei olisi ainakin väittänyt kärsineensä unettomuudesta,
että ei saa unen päästä kiinni.


Juoksisi vähemmän,
tulisi uni
nopeammin?


Sana "valtaus" voisi olla rivinvälinen muistutus että isot valtiot valtaavat pienempiä.

Lopussa ollaan nukkumassa,
tai nukkumisen konstia ainakin yrittämässä.

Hyttynen tulee häiriköimään,
näykkäisee omaan verenhimoonsa,
sitä ennen ynisee ennakoivaa viestiä.

Ei voi olla
kuulematta hyttystä:
veri on hyvää



Kesä tulee. Kyllä talvella oli mukavaa kun oli vaan räntää ja floskaa ja vesijohdot jäätyivät.








sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Alempana pari vanhempaa turvaan. Julkaistu joskus HTM-sivuilla.

Internet ei ole ikuinen. Osoitteet pitää maksaa uudelleen aika usein, ja jollei maksua löydy niin sivut katoavat.

Muutamille seuraamilleni haikusivuille näyttäisi niin jo käyneen. Omilta teksteiltäni on lyhyessä ajassa kadonnut kaksikin blogia.


Molemmista toki itselläni kaikki tekstit & kuvat tallessa backuppeina, mutta en silti siirtänyt niiden tekstejä enää minnekään. Mennyttä ei kannata haikuilla?



Olen kerännyt muutaman irtotekstini tänne blogiin talteen: blogin turvakopiointi on hiukan näppärämpää kuin vanhanaikaisten HTM-sivujen. Toki ftp.llä se onnistuu kerralla, mutta pitää olla toimiva ftp-tunnus...

Mitä biteille tapahtuu kun he kuolevat? Kuolevatko?

1.

Kuihtunut bitti, 
tavut eivät änkytä - 
valkoinen aukko


     2.

    Mikä täällä on 
    pysyvää, eikä unohdu,
    kysyi broileri




ukko
haravoi lehtiä -
lintu pakenee



avoin meri --
rantakivet
kuuntelevat



Lopuksi yksi Natoon liittymiseemme liittyvä heristys:

Pääministeri
luottaa hornetteihinsa - 
lentävä matto




Allakassa alkoi kesä. Suvilaulustakin on kiistaa.
Aurinko säteilee, otsonit ovat.