perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pennitön Issa

häpeä, häpeä!
kuun viimeisenä päivänä
niittyperhonen


Muutama muukin perhosjuttu Issalta, kaikki vuodelta 1810:


auringonlaskusta
tietoisena perhonen
liihottaa pois


Kommentaattorit pohtivat että tajusiko Issan perhonen temppelin iltakellojen soitosta päivänlaskun olevan edessä.
Että perhonen liihotteli ajoissa suojaan, vaikkapa pois ihmisten ilmoilta. Kuten temppelin näköpiiristä.

Kolea ilta laskeutuu...

perhonen lepattaa -
minäkin olen tehty
maan tomusta


Tuohon ensimmäiseen liittyen teksti aukenee katselemalla sen keskimmäistä riviä. Japanissa oli tapana tehdä ostoksia ja maksaa ne kuun viimeisenä päivänä. Jotkut laskut kerättiin ja maksettiin vuoden viimeisenä päivänä.

Miksikö hävetä? Issa oli ilmeisesti nk. p.- a. Hävettäähän se. Ilman tätä kakkosrivin taustavihjettä perhosteksti tuskin aukenisi. Liiallinen salamyhkäisyys on mielestäni toisinaan haitaksi. Ei liene häpeäksi juoruta julkisesti tiedossa olevia taustoja niille joille se ei ole niin julkeata tietoa?

Julkea - julkinen. Samako tausta sanan askelissa?

Mietin tätä / näitä erityisesti tällä viikolla. Kävimme omalla porukallamme Suomen Pankissa kuuntelemassa Erkki Liikasen talouskäppyröiden tulkintaa. Jos kyseessä olisi ketunhännät kainaloissa liehuvien EK-laisten tilastohakuisuus, mutta Suomen Pankki. Pahin kohta oli nuorten rakennetyöttömyys. Kadotettu nuorisomme?

Johonkin voisi joskus kai luottaakin. Käppyröissä on käppiä tulojen ja menojen kohdalla ja jos meno (alaspäin siis) jatkuu niin pää tulee vetävän käteen. Ei riitä enää miljardeja liike-elämän innovaatio- ym tukemiselle. Saavat bonuskähmijät tulla toimeen ihan omillaan. "Maassa maan tavalla tai maasta pois", kuten huonosti tähän sopiva fraasi kuuluu.

Hallitus kutsuu laajat joukot tätä tilannetta yhdessä kuulemaan. Taustalla EKn halu liittokohtaiseen taistelujen tiehen syksyn AY-neuvotteluissa.

EK luottaa ylivoimaansa ja voittoonsa. Kaikki eivät ole ihan niin itsevarmoja.

?

Tuossa yllä paras ja rehdein kommenttini. Tilannetta ei paranna jos joku rehellisesti omaan asiaansa uskova piiripuolueen jäsen saa potkut. Tai kuluuhan se aika siinäkin. Ihan kuin perhonen liihottelisi.


Kesän perhonen -
kukasta kukkaan tuuli
käy kuiskimassa

Tuon viimeisen copyright on Tikkiksen.

Ei kommentteja: