tiistai 1. toukokuuta 2012

Wappuna Liljaa katsomassa

Aurinkotuulinen päivä, Liljan patsaalla kahvipuffetti, puhetta, laulua ja rockia.




Kuvassa yllä Kaija Kiesling pitää vappupuhetta; selkeää asiaa nykytietoisuuteen lipsahtaneista vääryyksistä. Maan tapa jonka leviäminen osittain lienee maailmanlaajuista. Globaalia.

Miksi?



Oikealla Che Guevaran lippua piti jonkinaikaa tarkkailla että sai laskokset suurinpiirtein kuvaan näkyville. Ei niin ettäkö Che olisi itseään piilotellut? Vallitsevat tuulet (- Turussa!) nyt vaan ovat "leikkisiä"?

Viime vaalian jälkeen pitää olla varuillaan että ei syytetä vihapuheesta. 1%:n liike vastaan 99%:n liikettä on aina oikeassa.

Jos omistaa tarpeeksi ison auton saa sen pysäköidä vapaammin. Jos on tarpeeksi iso saa isoimmat bonukset.



Minulla on iso kengännumero, mutta mielikenkäni ovat jo vähän lintallaan; minun kenkieni korko on kulunut vasemmalle.

Menosuuntaan katsoen. Siis paapuuriin. (Jos seilattaisiin vapailla merillä.) :-)

Liljan patsaalla oli kaksi bändiä; Vapaat radikaalit ja Yleislakko. Radikaaleilla vankkaa perinteistä vappumusaa ja Yleislakko sai Linjan kiviset kiehkurat eloon. Vaimoni hihitteli vielä kotikadullakin tyytyväisenä, vaikka aurinkotuuli ei ainakaan varjossa oltaessa lämmittänyt. Mutta vielä kotonakin kahvipannun kanssa puuhatessa nauratti.




Itse mietin maan johtohahmoista tehdyssä iloisessa rallissa että yksi niistä puuttui joukosta: Matti Vanhanen olisi samaa kaartia Stubbien ja Jyrkien jne kanssa? (Ai että eri puoluetta? Oliko?)





Perinteisen mukavan turvallinen vappu. Yllä olevaa kuvaa mietin että kun tehdään täyskäännös niin onko täyskäännös vasemman vai oikean kautta samalla lailla tasa-arvoista. Aika usein tulee tunne että kumminpäin tahansa; jotain tulee tehtäväksi. Vaarana oikealle päin lähtiessä että käännös jumittaa kesken, ja sittenhän sitä vasta kusessa oltaisiinkin.

Alla Liljan jalkojen juureen lentänyt höyhen. Rockibändi voisi olla syyllinen. Jos syyllisiä joku hakisi. Hämeenkadulla kulki Poliisin pilliauto hiljaa ohitse, ei soinut sireeni, ei pauhannut virkavallan pasuunat.

Höyhenestä voi hyvinkin kasvaa jotakin suurta? Syksyllä on taas vaalit.







Ei kommentteja: