sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Aamun toimintaa

The Shiki Monthly Kukai Toukokuun kakkososan eli vapaamuotoisemman osion aihe oli aamuiset toimet, kuten seuraava, jonka copyrightin omistaa gogatsu:

aamu -
venyttelen
kissan kanssa



Mitäpä siihen enempiä lirkuttelemaan. Eka rivi asettaa ajan. Toka rivi verbaalista heräämistä. Kolmannella rivillä meillä on seuraa; kissa.

Kun sen lukee uudelleen niin kissa on heti läsnä. Kumpi herää ensin. Kun kissa herää niin herättääkö kissa muita nukkujia. Sitä ei sanota, kakkosrivikään ei sitä paljasta, voi olla että kissa venyttelee nukkumisesta kangistunutta kehoaan ensin ja nukkuja ottaa kissan olemuksesta oppia?

- No mutta huomenta maailma; onko aamupuuro valmiina?


Seuraava joka minua viehätti on Israel Lopez Balan:ilta:

aamuaurinko -
nainen kantaa koiran paskaa
muovipussissa

On ympäristörikos jos jättää lemmikkinsä jätökset rikospaikalle. Sitä varten on näitten ympäristöpetojen omistajilla mukanaan muovisia pusseja johon ne jätökset otetaan tarkkaan talteen.

Varikset ja sorsat saavat paskoa miten lystäävät, ne ovat lain ulottumattomia.

Kerran huomasin keskellä Poria miten yksi kaupunkilainen laski housunsa nilkkoihinsa ja kyykistyi jalkakäytävälle. Hänen alleen kierähti sievä kieppi sellaista ruskeaa eloperäistä ainetta jota alatyylissä paskaksi sanotaan.

Asvaltti ei siitä innostu viheriöimään? Jatketaanpa ihmismäisemmällä aiheella, tämän copyrightin omistaa Lech Szeglowski:

aamu-uutiset
vessan meluisa
huuhtelu




Vatsa on toiminut? Kenties jo vessanpytyllä on luettu viimeiset pörssiuutiset? Radioko on auki ja sieltä tulee uutisia jonka wessanpytty meluisasti voittaa?


Ystäväni Bill Kenney ei sorru eläinkunnan salattuihin ja joillekin vastenmielisillekin toiminteille vaan ihan taas leppeää arkiaamua:

viime yön riidan
jälkimaku ...
mustana ei sokeria





Kerta kiellon päälle sanoi entinenkin tyttö juhannusjuhlissa:

ukon aamupissi -
älä panikoi
oi harakka!

Copyright Juhani Tikkanen, suomeksi j.t. Kuten kaikkien suomennos on j.t.n

Herkullista ja rauhaisaa huomenta, kaikille elollisille tapahtumille!

3 kommenttia:

Seppo Sihvonen kirjoitti...

Tämä blogisivu 27.5. oli päivän kevennys. Synkän päivän päälle kevennykset monessa muodossa. Tikkismäissti tulkittuja juttuja.

Ripsa kirjoitti...

Minusta tässä oli humanistinen sävy. Pitää myös muistaa kanssaihmisiä, jonka on pakko ottaa vähintään Tekniikan Maailman mukaan aamuistuinnoille vessaan,
ilman jotain käsittämätöntä artikkelia ei niistä aamupuuhista selviä.

Kärsivät lähimmäiset! Jo Mika Waltari muisti teitä, kun pani eunukki-vartijan toivomaan että loppuelämä sujuisi hyvin ja vatsa toimisi.

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Seppo: Meidän hyvä ystävä kun oli lopullisessa sairaalakierteessään, - kunnes hänen jalkansa piti amputoida mutta liian myöhään, niin hoitajien keskusteluista vaistosin viestin ; rouvan perustoimintojen ongelma.

Eli kakki ei tullut, eikä tupsannut kaasuja. Pissikin letkua pitkin talteenottopussiin.

Eli kun perustoiminnot eivät enää toimi ei kannata enää edes elää?

Japanissa vaikkapa pierut ovat hyvinkin "esteettisiä" haikujen aineistoa.

Mistä meille "länsimaisille" hyvin lyhyen historian yksi tuotos on luokitella perustoimintojamme pannaan.

Silmitöntä kansojen ja yksilöiden murhaamista lukuunottamatta. Pieruja, naimista ym peitellään, ikäänkuin ihmiset eivät naisi toinen toisiaan, eivät käy paskalla, eivät kuseksi, saati piereskele?

Mutta silti; rauhaisaa aamiaisrauhaa!
:-)

Ripsa: En ota TM-lehteä veskiin koska sitä ei meille tule, mutta joskus pitää oikein vähän pidätellä kun ei löydy riittävän mielenkiintoista veskilukemista mukaan.

Mitenkä vähän aikaa sitten kun ulkohuusissa käytettiin revittyjä sanomalehdenpalasia puhdistautumiseen,
pitikö välillä pysähtyä lukemaan joku lehtijuttu ennenkuin ... :-)

Nykyiset vesiklosetit tukkeutuu sanomalehtipaperista. Mutta niin ne tukkiutuu nykyisistä kolmikerroksisista laillisistakin pyyhkimispapereista.


aamutoimet
pikku lampaan paperin
viimeinen palvelus

Tavuja 17 mutta väärässä järjestyksessä...

puf