maanantai 30. huhtikuuta 2012




taivaan tuulissa
leijuu sininen kevät -
valosaastetta




Kuvan tekniset tiedot:

Kamera: Canon Eos
1/4000
F/5,6
Iso-100
Zoom 130 mm

30.4.2012

Qth: Raunistula, Turku

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Käyn pientä keskustelua juhatik-blogini kommentissa pari päivää sitten ...

pelkää jo nyt
tulevaa syksyä -
vanha varis

Se on käännös, joten tavut eivät kestä tarkastelua?


Jostain sai vaikutteen tämä, jonka suomennan tähän loppuun:

tuokin valkea
pilvi aikoo rakentaa
itselleen pesän?

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Mitä pöly on?

Väittävät että jos astia suljetaan pitkäksi aikaa ilmatiiviisti ja kun se se avataan niin siellä on pölyä.

Olisiko pölystä ratkaisu loppumattomana luonnonvarana esimerkiksi öljyn korvaajaksi?

Amerikan puolella vanhat kirjat hajoavat ja niitä pelastetaan digitoimalla. Ja ensiapunako jollain kaasulla.

Kaasulla suojattu
paperi on ikuinen -
viemärin tuoksu?

Vanha sanomalehti on aika pian hauras. Jos sellaista lukee niin kuluuko teksti kun sitä lukee.

Hapero lehti -
unohtaa uutisensa
lattiaharjaan

Kun puut kasvavat metsissä niin että lehtevät oksat heiluttavat runkoa niin tuntuu että puu vain vahvistuu siitä.

Kun puun maanpäällinen osa erotetaan juurista niin alkaa lahoaminen, jollei puuta ilmakuivata. Tai polteta saunan pesässä. Tai tehdä paperiksi kiinalaisessa tehtaassa. Tai jätetä kaatamatta?


Happopaperi
sivuja käännellessä
muuntuu pölyksi

Eli mikä on pysyvää, kustantajat alkavat bisnestää sähkökirjalla. Sen tuotantokustannukset ovat pienet, jollei kustannustalojen johtajien bonuksia ja töissäpysyttelemisen palkkioita lasketa. Sähkökirjaa voi muutaman kerran lukea. Entä kun se lattana lukualusta lakkaa toimimasta, kuten kaikki Windowsin eri versiot tekevät muutenkin, niin minne katosi hikisillä rahoilla hankittu sähköinen kirja. Mitä sitten luetaan? Impataan maksullisilta sivuilta samat tekstit uudelleen? Uusiohankinta kuulostaa tuottavalta bisnekseltä?

kiveen hakatut
viestit jälkipolville -
sähköinen kirja


torstai 26. huhtikuuta 2012

Pari iso-aiheista


isomahainen
taksikuski rahastaa
janoisen rahat


Versio 2:

isomahainen
bussikuski rahastaa
nälkäisen rahat



Lisäversio:

Kassi kädessä
isoperäinen naineen
vyöryy torilta



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Tihkuilee vettä, sitä tiivistyy ilmaan ja alastullessaan huuhtelee paljaita puiden oksia.

Leskenlehden aurinkosymbolinen kukinto kostuu; mitä mieltä kukka on kostumisesta?

Kuuntelin aamun muita uutisia radiosta.

Sitä herää kun rupeaa miettimään kaikkea.


Aamuinen sade
kostuttaa leskenlehden -
hillitty pöly

Lumiukot, jos niitä montaa nyt edes olikaan, ovat jo kierrätettyjä.

Jatkuisi talvi:
Lumiukon huokaus
kuin ei tietäisi




tiistai 24. huhtikuuta 2012

Räntäsateen innoittamana

1.

Lumi oksastaa
kasvaakseen kevään tullen
räntäsateeksi



2.

pilvi oksentaa
räntäsade peittelee
valkeaa maata


3.

vasta-aurattu
katukäytävä kostuu
räntäsateesta



puuskainen tuuli
hörppii vettä pihalta -
ovi paukahtaa



Issalta yksi, vuosi on 1810:

hanhet härättävät:
"lumi sulaa!
sulaa!"


maanantai 23. huhtikuuta 2012




Kävelyllä entiselle Suomen Piispanistuimelle (Turussa Koroisten niemelle siis) tallensin kevään ojien tilanteen filmille.

Vesi lirisee
yhtyäkseen myöhemmin
Ruotsiin matkaajiin


Ohi lehahtaneet Joutsenet jättivät savisen jokemme tuota pikaa ja lienevät jo ainakin Paattisilla asti?

Iltapäivällä korkealta kuului muuttavien kurkien töräyttelyjä:

Pyörteinen tuuli -
muuttava kurki lentää
kurkku suorana

Ranskan vaalien ensikierrokselta sain vaikutteita pariin tänään englanninkielisiin blogeihin kirjoittamiini lyhyihin rapsahduksiin. Niistä ei kai sen enempää. Vaalit jatkuvat ja Ranska on äänekäs. Hyväpä niin.

Ääniä Ranskasta -
kahdesta pahalaisesta
isompiääninen?


Eteläisen Euroopan suurpiirteisyydellä kelvatkoot nyt nämä tavujen roiskeetkin. Allaolevassa kuvassa katolisen ajan risti paistattelee otsonisäteissä. Viittoileeko sekin johonkin suuntaan, paholainen? Oikein ennustaneet on ennenkin poltettu noitina.










sunnuntai 22. huhtikuuta 2012






koivu harottaa,
kertoo kannattavansa
kevään voittoa


lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kevätsiivous

Keväällä auringon tunkeutuessa sisään ikkunoista paljastuu tarve pestä ne ikkunat, ja senjälkeen siivota huusholli.

Minulta täyttyi yksi muistovihko; ennen sen hautaamista arkistohyllyjen unohduksiin kävin sen vielä läpi ja kalastin muutaman irtonaisen irtolaistekstin:

lumi vanhenee,
haihtuvan lumen tuoksu -
hikinen sukka


Nummenpakalla kävin kurkkaamassa kellariin; ruohonleikkuri odotti siellä, mutta nurmikolla ei vielä näy aikomustakaan ruveta vehreilemään.

Ruohonleikkuri -
oliko sinullakin
talvella kylmä?


Maaliskuun etukäteisen lämpöaallon seurauksenako maisemiin tupsahteli joku mustarastaskin. Mistä lie ennenaikojaan eksynyt.

lumipyryssä
lehahtaa mustarastas -
visertää vaiti


Kevät vaanii tullakseen ja raivatakseen kesälle tilaa. Viipyilevät lumikasat eivät liene tietääkseenkään hitaasti etenevästä lämpöaallosta? Rivien välissä lienee yhtymäkohtia Suomessa vallalle levinneistä talouskähminnöistä?

kevään lupaus
turvata talven lumet
ahneudelta?

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Hautajuttuja


oikealla kädellä,
sakepullo toisessa
mies pesee hautaa



Copyright Hisanori Ogane, Japani




tuuli lähettää
putoavia lehtiä
tyhjään hautaan


Copyright Zoran Antonic, Serbia

Tämä ja edellisen lähde World Haiku Review 2012.

Seuraavat Tikkiksen vanhenevasta muistikirjasta:

1.


turvallisesti
vastasatanut lumi
peittelee haudan

2.


Innokas kevät
terrorisoi julmasti
lepäävää lunta




torstai 19. huhtikuuta 2012




Rovaniemellä sateli kevyesti lunta koko keskiviikon. Arktikumissa oli rauhallista. Kuva on lämpimästä sisätilasta kohti lumimyrskyävää Ounasjokea. Siellä pienessä ilmavirrassa leijuili kohti lopullista ratkaisuaan usea valkoinen lumihössökkä.

  
           kevät etenee - 
           uutta lunta asettuu 
           kevään kiusaksi
 
 

Arktikumin infotiskiltä yhden Euron rahatuulessa siirtyi kassiini valtakunnan lippu:



keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Hsu Pei-hung; harakat





Versio 1:

Neljä harakkaa
joista yksi kuuntelee -
pohdinnan paikka


Versio 2:

pesimäruuhkaa -
asumisoikeutta
poikapareille?



Versio 3:

ohuet oksat
ja suupaltit harakat -
äänestystauko?





Kuvan copyright: Hsu Pei-hung.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Guggenheim Bilbao




Löysin kirpparilta Guggenheim-mukin! Tällaisia mukeja sitten tulee Helsinkiinkin myyntiin. Saadaan Suomeen suuren maailman mukimuotoilua.




Guggenheim Bilbao -
pureva koira haukkuu
vääräuskoiset




maanantai 16. huhtikuuta 2012

Linux ja Ailun talvi




Aikaani on bittitaivaiden avaruus kuluttanut ihan mukavasti: olen asennellut kolmeen koneeseen Xubuntun. (= Linuxin yksi versio.) Tuntuu olevan pahemmin vierastamatta.

Tämä on kokeilu miten Xubuntu (=Linux) soveltuu blogiin. Kuva on Ailun yksi runo:

Aamun noustessa suorana savuna taivaalle
äijän kusi kaartuvana kimalluksena
sihisten pakkaslumeen


copyright: Nils-Aslak Valkeapää


Aihehan on perivanha ja inhimillinen. Olisi se surkeaa jollei maailmassa saisi pissiä suhauttaa lumihankeen.

Siellä typpi lannoittaa ja edistää viimesyksyn lehtien kompostoitumista.

Positiivinen kokemus:

Linux haki auliisti Windows-puolen kovalevyltä tuon kuvan, eikä nikotellut aiheesta. Kiitoksia.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Sata vuotta, kaksisataa

Ei ole kuin vähän yli 200 vuotta siitä kun Venäjä sai Suomen itselleen. Keisari tuli Turkuun juhlimaan ja pian senjälkeen vaihtoi uuden alusmaansa pääkaupungiksi Helsingin. Lähemmäksi Pietarin etupiiriä. Silloin vielä pelättiin suurvalta Ruotsin uhkaa?




Ei ole kuin 100 vuotta siitä kun jäävuori löysi Titanicin ja uppoamaton laiva hukkui. Tarkkaa paikkaa ei pitkään aikaan tiedetty, johtuen kai mm. siitä että isoympyrää pitkin kartalla seilaavat laivat olivat vain suurinpiirtein kartalla. Valtameren ylitykseen se riitti.

Tarkka Titanicin lepopaikka on: 41.43,5 N 49.56,8 W.




 
sata vuotta on lyhyt aika. 

se on pitkä aika
unohdukselle 

maata pimeässä 

ihmiskunnan muisti 

kuka sitä hallitsee, käsittelee,
kuka senkin omistaa
kähmii siitäkin itselleen bonukset



Kuinka monta 
vallitsevan mielipiteen      
väärällä puolella 
olevaa 
upotettiin 40-luvun sodassa Itämereen


Jotta voitolla oleva mielipide 
jäisi pinnalle 

joku senkin omii itselleen, rahastaakseen


tärkeätä olisi kuunnella 
omaa  hengitystä 

millä puolella sitä ollaan 

että ei huku 

tai palellu
kylmään veteen

ihminen ei viihdy jääkaapissa


Jos olisi lämmin 
niin tulisi hai ja söisi 

Lihoisi



Kun jäätynyt vesi sulaa 
se on vapaa 
laineh ti  maan 


Mistä saa puhua 
kun kaikki puhe on kuultavissa,
luettavissa 
ja eri mieltä oleva puhe 
on vihapuhetta 



Kun keväällä avaa ikkunan 
kuuluu varpusen tirsku 

Ei varpunen tirsku ihmiselle, 

kissa?



Ikkuna kiinni estää 
katupölyn pöllyt 
tulemasta sisälle

ovenrakosista 
virtaa 
sisälle ilmaa


miksi laivarautaa 
osata vieläkään tehdä 
kannattavaksi


  Titanic


seilaa vielä -
urakalla niitatut 
rautalevyt 
tekevät laivan,

maali on vain ilo silmälle,

bonuspalkkio 

turistiluokan maksajalle



Titanicin 1. lkn matkustajista pelastui vain 199, 
2. luokan 110 ja 
3. luokan matkustajistakin pelastui 174 henkeä. 
Miehistöä pelastui 214 henkeä. 

3. luokan matkustajia ei heti päästetty pelastusveneille. 
Ja kolmannen luokan lapsia menehtyi 
enemmän mitä 1. luokan miesmatkustajia pelastettiin.

Näitä kun pyörittelee niin mieleen nousee jälkikäteisiä ajatuksia. 
Sen ajanjakson paremman väen bonuksia? 

Yhteisesti sovittuja, vallitseva tapa



Saako maailmasta 
olla jotain mieltä?

sanoa se

Titanic ei ole sataan vuoteen 
koskettanut jääpalastakaan

eikä pitänyt ääntä 

Mikä hengittää huurua 
selkäämme


Juhlat on ohi

ja voiko enää pelätä sitä 

mikä on jo tapahtunut






Raunistulassa 15.4.2012 (Suomessa kulkevaa aikaa, Titanicin aika kulkee meidän jäljessä.)

Tikkis

lauantai 14. huhtikuuta 2012

haaksirikkoinen -
ei sataan vuoteen nähnyt
jään nokaretta


Tuon rustasin mietiskellässäni Titanic-laivaa. Pohtiminen lienee turhaa, siellä hän hiljalleen ruosteen syömänä suolaisen meren raiskaamana riutuu. Tähän lainaan yhden Louis Osofskyn haikun:

sykkii, tuulen
peili horisontista
horisonttiin


perjantai 13. huhtikuuta 2012



koko talvenko
kaikki nämä varpuset
olleet jossakin?





Tätä seuraavaa Busonia etsin; muistelin että olin sen jo julkaissut mutta bloggerin haku ei sitä löytänyt? aiheeltaan sopii tänne:

Virtaa keskeltä
kevätsadetta,
suuri joki

torstai 12. huhtikuuta 2012






muheva kevät -
isona saan bonuksen
jos olen kiltti


keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Julma huhtikuu & Titanic eksyi




Uusi ehdotus selitykseksi uppoamattoman Titanic-laivan hukkumiseen; Titanic eksyi.

Sata vuotta sitten ei ollut satelliittipaikannusta ja laivat päättelivät sijaintinsa eri tavoin, mm. luottamalla siihen että laiva kulkee suoraan ja merkitsemällä nopeus merikarttaan niin tiedetään missä ollaan.

Mikään ei koskaan kulje ihan suoraan, ei edes maapallomme itsekään. Golfvirtakin tiettävästi ei olekaan vakaa.

Tiesikö Titanic missä hän oli sata vuotta sitten. Ja kuka hinasi sen jäävuoren väärään paikkaan. Liian voimakas vuorovesikö, muka. Eksyikö Titanic.

Jos vastaus on, niin se on että Titanic upposi.

Ja jollei vastausta ole, niin Titanic upposi.

Vuoden 2012 juhlaristeily lähti merelle, mutta kääntyi takaisin. Viisas päätös?

Samoihin aikoihin uskallettiin ruveta vihjailemaan että Espanjakin olisi Kreikan kurssilla. Molemmat vanhoja merenkulkuvaltioita. Merirosvous on aina ollut kannattavaa liiketoimintaa. Joskus väärälle hallitukselle töitä tehnyt merirosvo joutui hirteen. Nykyisin he saavat ruhtinaalta lisäbonuksia.

Eteläeuroopan kurssien kehitys on sekin hoippuvalla pohjalla? Mutta ei kai enää eksyillä? Nyt mennään suoraan toisten lompakoille.

Pari viritelmää kolmirivisiksi:

kurssikehitys
julmassa huhtikuussa -
titanic kääntyy


2. versio:

julma huhtikuu
kääntyy takaisin kotiin -
jäävuori kelluu


Vuorten myrsky
puhkuu yhteen
vesilinnut



(Copyright Buson. Suom. j.t.)

Muita Busonilta:

http://juhanitikkanen.blogspot.com/2011/02/buson-jokunen-teksti.html

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Taas bonuksista

Heräävä kevät -
olisivat nukkuneet,
Espanjan pankit



Keinotekoinen kigo - sana; väitetään että kevät tekisi tuosta haikun.
Miten tuo muuten liittyy muka vuodenaikaan.

Rahalla ei ole vuodenaikoja, raha vaanii koko ajan, 13 kk vuodessa, 25 tuntia päivässä, 8 päivää viikossa.

Ja ylityöt maksaa, - arvaa kuka?

Siitä viis kunhan bonukset virtaavat yksille.

Torkkuva talvi -
lumihangesta nousee
menneitä roskia


Talvihan tuossa, mutta ei kovin kaunista.

Virkku huhtikuu -
kaksi varista kerää
lisää risuja




Pääsiäisestä päästiin. Tänä aamuna mietin että olisi jäänyt.

Espanjan kevät -
tunkiokärpäsetkin
haistavat rahan.


kuihtuva raha
pörrää etelää kohti -
pitäisi siestaa

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Tuleva kevät

Pölyinen katu –
autot eivät välitä
kevään tulosta




Issa pohti parisataa vuotta sitten tomumajansa suojaa:


Tätäkin tomumajaa
jumala suojelee!
Kukkiva kevät



Keskirivillä Issa on ottanut pätkän sanonnasta:
Jos (yksi) jumala hylkää sinut on olemassa toinen jumala joka pelastaa sinut.
(Tai noukkii sinut talteen.)

Eräille piireille on pyhäinhäväistys puhua jumalista ylipäätään, monikossa, ja pienellä, mutta tässä Issan vanhaa perinnettä myötäilevässä tekstissä ei pilkata vaan mielestäni päinvastoin.

Kun on vaikeaa
kuten hankalan talven aikana
helpottaa kun voi luottaa
että aina löytyy joku minullekin joka pelastaa.

Issalla on tästä aiheesta pari erilaista versiota, joista tämä lähes samanlainen:

jopa minullekin
löytyy turvaava jumala!
kukkiva kevät


Lopuksi vielä Kushiro Hokkaidolaiselta tulkittuna:


Kukkisi jo,
kevät, unohtaisin
hankalan talven





Pohdin Huuhtasen blogissa kommentissa pääsiäisen ajoituksen epämääräisyyttä; se asettuu eri paikkoihin. Pitäisikö esim. Titanicin hukkumisen juhlinta ajoittaa samalla periaatteella; kun Pohjoisella Atlantilla on yöllä poikkeuksellisen tyyntä ja huhtikuu ...

Saattaa olla että jonakin Julmana Huhtikuuna Titanic jäisi muistelematta?

Mitä on aika; voiko kalentereihin ylipäätäänä luottaa. Entä käykö kaikki kellot tasavertaisia sekunteja. Voisiko kevään julistaa alkavaksi kun kirsikkapuu puhkeaa kukkaan. Tai kun Aurajoesta on kaikki jäät lähteneet Ruåtsia kohden?

Pääsiäisen aikaan meillä on myös merkittävää kukkien puhkeaminen, on narsissien aikaa.

Wikistä seuraava:
Nisan on juutalaisen kuukalenterin ensimmäinen kuukausi, ja sijoittuu kevätpäiväntasauksen tienoille. Kuukausi alkaa uudestakuusta. Kuukalenterin laskutavasta johtuu, että juutalainen pääsiäinen on aina keväällä täydenkuun aikaan.

Ilmatieteellä on määrite "terminen kevät". Se on yleensä lyhyt ja tänä vuonna sen alkamista on siirretty.

Terminen kevät -
kuka jätti jääkaapin
oven raolleen?



Linkki Huuhtasen blogikirjoitukseen:

http://outoonvaloon.blogspot.com/2012/04/jeesus-nasaretilaisen-elama-ja-teot.html


Lopuksi pääsiäisenajan paastoamista pääsemisen kunniaksi yksi Issa, vuodelta 1804:


taas kerran
vältyin kuolemalta -
kukkiva kevät!



Rivi 2 oikeastaan: "vältyin tulemasta mudaksi" tai "vältyin muuttumasta tomuksi".

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012






pulu huhuilee -
muuten pihalla viipyy
hiljainen kevät


lauantai 7. huhtikuuta 2012

Lankalauantain aukko

Lankalauantai on aika pitkänperjantain illasta varhaiseen sunnuntaiaamuun.

Perinteen luulojen mukaan lankalauantai on ollut pahojen voimien etsikkoaikaa.

Se että launkalauantaita vietetään muutaman viikon tarkkuudella on kalenterienlaatijoiden murhe.

Pääsiäisenä takatalvesta huolimatta on toivo lämpimämmästä ilmasta. Mutta hosua ei liene tarpeen?

Lankalauantai -
villasukasta löytyi
vetoinen aukko



Muualla maailmassa kelpuutetaan kaksi, ja nelirivisiäkin haikuja. Käytän tulkintaa hyväkseni seuraavassa, neljällä rivillä se rytmittyy paremmin:

Älä vielä tule,
perhonen,
öisin on kylmää
yksin ulkona




Mitähän Issalta löytyisi; mitenkä tämä jota olen pyöritellyt liian runsaiksi tahtovien tavujen takia. Issa puhuu portin neljästä nurkasta. Käsitän Issan portin tässä isompana että siinä on kahden portinpielen sijasta ajateltavissa neljä nurkkaa. Muuten olisin tyytynyt rivillä kaksi: "portin molemmat pielet" tms. Mutta nyt siis tämä Issa vuodelta 1813:

Tulkaa varpuset!
portin jokaisesta kulmasta
lumi on sulanut!



Japanissa on kirsikankukkien puhkeamisen aika. Niitä suorastaan räjähtää siellä, paitsi pohjoisessa, Hokkaidon saarella ei ihan vielä ole Sakurojen aika:

Kirsikan kukka
älä vielä aukea
yöllä on hallaa




Ja tämä on Kushiro Ezon koulukunnan tuotos.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Luopumisen vaikeus

Kenkä joka kävelee omia polkujaan.

(Kristian Huuhtanen, Parnasso 2/2012 sivulla 22.)




Parnasso ei ole kenkä. Parnasso on saapas johon kaadettu vesi ei hölsky, ei tulvi. Se kasvaa ja voi terveesti.

Muistan pikkupoikana Vahdolla pehkusuolle johtavan metsätien ojaa johon oli keväällä täyttynyt kirkasta, huokuttelevaa vettä.

Miltä tuntuu astua kumisaappaalla kristallinpuhtaaseen ojaveteen josta erottaa pohjan. Menin jalallani ojaan, syvemmälle. Syvemmälle. Vielä olisi sentin verran varaa. Tunsin ojaveden kirkkauden painavan saapasta. Hengitin varovattomasti ja vettä solisi saappaaseen.

Mietin että pitikö tuokin kokea, mutta että kannatti. Ei pikkupoika noin pienestä vilustu, aivasta. Kävin pehkusuon reunassa, hipsin takaisin. Vaihdoinko sisällä kuivat sukat, en muista. Ainoa asia minkä muistan oli kristallinkirkas puhdas vesi ojassa. Ja pehkusuolla pesivä kurki ei tuntunut niin ilahtuvan kun tölmäsin suon reunaan.

Tämä tuli mieleen kun selailin Parnasson numeroa 2/2012. Panin merkille oivallisen esseen Solzenitsynistä, laatija Juhani Sipilä. Sen esseen takia tämänkin Parnasson numero on meillä tallessa. Vaikka hyllyihimme ei ole enää vuosiin oikeastaan sopinut mitään uutta. Saati vanhaa. Vanhenevatko kirjamme kun me itse pysymme samanlaisina. Mitä nyt kierrosmittariin kiertyy kulunutta, mennyttä, käytettyä aikaa.

Runous-osasto: Kristian Huuhtanen!

Polku joka karkaa jokaisella askeleella kauemmas.

En tunnustaudu pitkän proosan suurkuluttajaksi enkä proosarunon ahmijaksi. Tämä Huuhtasen Neljä proosarunoa soljui silmieni verkkokalvojen lävitse kuin keväinen metsätien ojan puhdas vesi, hulisten.

Siispä muuta ei tarvita: hyviä runoja. Selviä. Kyllä. (Toisella kotimaisella Yes!)

Mieleen tulee vastaava runokokemus, esimerkiksi Antti Hyryn Kertomus on viime aikojen parasta suomalaista proosarunoa.


Jonkin aikaa mietin että onko Pekka Tarkan Lehtos-essee II niin "tämmöinen" mitä Lasse Koskela sinällään pitkässä jutussaan arvioi.

Heräsi himo kuulla, lukea Pentti Lylyn Lehtos-juttuja.

Tuomas Anhava sanoi ryhtyessään toimittamaan aikoinaan Parnassoa että hän ei ota ainuttakaan teilausta lehteensä.

Erinomainen periaate.

On helppo panna halvalla, ylenkatsoa. Ja teoksia riittää jollei nyt käsillä oleva herätä kiinnostusta niin miksi nähdä vaivaa todetakseen että "tämmöinen" .-)

Tykkään kuitenkin niin paljon Joel Lehtosesta, eritoten Henkien taistelusta, että jos Tarkan II esseekirja tulee eteeni kohtuuhintaisena divarista niin tilanpuutteesta huolimatta se saattaa kulkeutua kämpillemme.

Solzenitsynit meillä suurinpiirtein kaikki ovatkin.

Ja pysyvät. Ja Hyryt. Ja lähes kaikki Parnasson numerot; kun viimeksi yritin niitä inventoida niin väliltä saattaa puuttua yksi irtonumero.

Siis mikään ei ole täydellistä, tässä maailmassa.

"Täydellistä vapautta on olemassa vasta, kun on lakannut olemasta, kun minuutta ei enää ole."

Pentti Holappa Parnasso 2/2012 sivulla 33.

Maailma jatkunee. Ja kuin muistuttaakseen maailman pysyvyydestä ulkona alkaa sataa kevyttä pakkaslunta.

Pitkänäperjantaina 2012, Turun Raunistulassa

Juhani Tikkanen


ps.
otsikon luopuminen; meidän pitäisi irtisanoa postilaatikkoon tulevien lehtien määrää. Ja tuosta tekstistä voinee tulkita mitä teemme Parnasson tilaukselle.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Pitkä perjantai, vapauden päivä







Pääsiäisen viettoon liittyy talven taittuminen.


Luuranko joka hapertuu,
ei ole enää itsestään selvä



Tuleeko perjantai sanasta

vapaa, fri

Maailma on yhteinen kieli
jota kukaan ei kuuntele

kaikki puhua söhläävät

olevinaan viisaita, hallitsevat
toista puhuvaa ihmistä

kun toinen ihminen on lähellä
sen tuntee, kuulee,
mukana on elektromagneettista sähkön vuorovaikutusta,

parhaat keskustelut käydään ilman sanoja,
juodaan teetä

Ikkunalla appelsiinipuun piikit
törröttävät
kuin aikoisivat äänestää

tai ilmoittavat että äänestivät jo

Ohut lasi erottaa appelsiinipuun oksan piikit
kadun puolen pehmeästä räntäsateesta

kumpi täällä on pysyvää

vapaus ajatella

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Etenevä kevät





Turussakin tuprutti lunta ja yöt viilenivät.

Mikä mielipidetiedustelu käytti vanhentunutta kuponkia?


No mutta hei -
kellokin kiiruhtaa kohti
kesän sateita



Tässä kolmirivisessä ei ole oikea määrä tavuja. Siksi se onkin vain "kolmirivinen". Minua se ei haittaa.

Tähän muutama näyte Shiki - haikusivustosta maaliskuun 2012 tuotoksina:

Yksinäinen varpunen
alastomalta oksalta
katsoo kevätaurinkoa



Copyright R.K. Singh. Seuraava on Terra Martin:


kevätsade
sateenvarjot kukkivat
siellä ja täällä




Kevään tuuli
tuulikannel kukkii
hitaasti




Ylläolevan copyright Peter Newton, suom. j.t. Ja lopuksi vielä nimimerkki Edward:

kevät
missä lumiukko kuolee
krokukset kukkivat


Kevään loskainen olemus


1.

läpimärkänä
jalkakäytävä loiskii -
loskainen kevät


2.

lumi harottaa
ohittaa kevään metkut
kengät kastuvat



3.

talvi unohtaa
ryntäävän kevään alle
lupauksensa


Lisäyksenä yksi Issa:

paperilyhdyn
yhdellä puolella
kevään ensi kajo



ja tähän sopiva Kushiro Ezo (Kushiro Hokkaidolainen)

toimeton lamppu
heiluu kevään valossa -
oi kirkas lumi!




maanantai 2. huhtikuuta 2012






Mitähän talvi
minustakin tahtoo -
jättäisi jo meidät




Tähän Gean Tree Press (copyright!) julkaisusta Svetlana Marisova:n teksti. Hän on Uuden Seelannin haikurunoilijoita.


katkera kevät -
ei kaikilla sorsilla
ole paria


sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Jäiden ulkoistamisesta





Nopeasti valtaan äänestämättä jätetty jäiden ulkoistaminen näkyy vesistössä.

Antaa voimia seurata miten tasa-arvo ja toisista huolehtivainen yhteiskunta toimii myös pienissäkin jokipahasissa.




Talven kahleista
päästyäni äänestän
kesän voitoista