perjantai 12. marraskuuta 2010

Ilpo Tiihonen Turun Runoviikoilla




Ilpo Tiihonen vieraili Turun Runoviikoilla. Hän on vuonna 1950 Kuopiossa syntynyt parikymmentä kirjaa julkaissut runoilija.

Valitut runot 1975 - 2000 (Lyhyt oodi kaikelle) jälkeen ovat ilmestyneet kokoelmat Eros vuonna 2002, Largo vuonna 2004 ja Jumalan Sumu vuonna 2009.

Esikoisteos "Sarkunmäen palo" ilmestyi vuonna 1975.

Äänikooste ilmestyi 2010 nimellä Poetrio. Saa kuuleman mukaan jatkoa Kajaanin Runoviikoilla.

Ilpo Tiihonen esitti illan kuluessa useita runojaan. Rauhallisella äänellä, selkeästi. Tiihosen ei tarvitse karjahdella eikä hyppiä; runot vievät kuulijan sisäänsä muutenkin, oman sisältönsä ja äänimaisemansa varassa.

Kiehtovan rauhaisaa mutta silti kovaa menoa.

Hänen egonsa kestää kehua välillä myös kavereitaan; Mäkilän kuvataidetta, Olli Jalosen proosaa ja Jukka Vienon runoutta. Yhtymäkohtia löytyi, mielenkiintoisesti. Elämä tuntuu olevan läsnä myös nurkkiemme takana, ikkunoista kurkkien kunhan vain sallitaan verhojen vähän aueta ulkopuolisellekin maailmalle.

Tiihonen ei selittele runojaan. Kun hän lopetti tuli tunne että ei tarvitsekaan mitään kysyä. Kuunnellaan. Ollaan ihmisiksi. Runon ääni on parhaimmillaan niin pientä että se ei Hartwall-areenalle sovi.

Tiihonen on vielä nuorehko, vasta 60 vee täyttänyt. Mihin hän vielä ehtineekään, kiirehtimättä. Tsemppiä hän sai täydeltä Kaupunginkirjaston Studio-salilta mukaansa.



Kävellessäni illalla Tuomaan Sillan yli Lonttisiin vilkaisin jokea alajuoksulle päin. Mietin että pimeys on valon keskelle tullut osanottaja tähän kilpailuun jossa kaikki voittavat; kukaan ei tule viimeiseksi vaan kaikki pääsevät joskus perille.





2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Lisää runoilijoita luettaavaksi!

On myönnettävä että en ole Tiihosta juuri lukenut sitten niiden lastenrunojen, joita luin aikanaan poijalleni:

Ketsuppia jees,
ketsuppia lahkeesees!

Täytyykin tutkia onko niitä kirjoja yhtään julkaistu uudestaan, voisivat poijanlikat kuunnella.

Sarkunmäen palo taitaa olla ainut "aikuisten" kirja jonka olen lukenut.

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Juu, virkeä pakkaus vielä tämä nuorukainen .-)

Joku yleisöstäkin mainitsi tuon ketsuppijutun.

Jarkko Laine - vainaa jo kauan sitten erikseen mainitsi tämän Tiihosen selkeät tai piilevät loppuriimit, mainitsi yhden runonrivin joka päättyy raitsikka 3T.hen.

(Kaipa se muuten oli tämä Tiihonen?)

Turun runoviikot ovat loppumassa, mukavahan noita oli käydä kuulemassa. Suurin osa virkeitä asiaansa uskovia runoilijoita, joka jo sinällään innostaa.

Muutama uusi tuttavuus tekstimielessä, joka on aina kutkuttavaa. Robert Meriruoho (Sjögras??) oli viimeksi eilen uusi runoilija, selkeän kirkkaasti tajuttavia runoja. Kirjoitan hänestä kun tämän päivän saunomisriitin jälkeen taas pääsen tekstivauhtiin!