keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

WSOY, jälkiajatus

Jalustalla seisoi kaksi naista Eevan puvussa ja asennossa, jonka kuvaamiseen minulla ei riitä rohkeutta eikä vastaavaa temperamenttiakaan. Naiset hymyilivät keimaillen ja olivat yleensä sen näköisiä, että jollei niiden velvollisuutena olisi ollut tukea kynttilänreikiä, ne olisivat hypähtäneet jalustalta ja järjestäneet huoneessa sellaiset kemut, joita on, hyvä lukija säädytöntä ajatellakin.

Copyright Anton Tsehov, novellissa Taiteen tuote, teoksessa Valitut Novellit, suomentanut Juhani Konkka. WSOY 1959.

WSOYstä ei tunnuta enää puhuttavan vaan noloina ihmiset painavat päänsä suurpääoman mahdin edessä. Joku murina että Sofi Oksanen olisi halunnut 1,5 miljoonaa Euroa seuraavan kirjansa ennakkomaksuna ohitti nopeasti julkisuuden.

Sofi Oksanen ei ole WSOY.n orja eikä riistopalkattu kausityöläinen vaan WSOYlle Sofi Oksanen on arvokasta pääoman kasvun ainesta. (Tai siis oli; Sofi ei täyttänyt hollantilaisen pääoman triplaamisen vaatimustasoja ja sai potkut.) Jos Sofin palkkiovaatimus oli liikaa hollantilaiselle mahtiherralle, niin paljonko tämä Mr Hollantilainen itse repinee WSOY-konsernista vuosipalkkioina? 15 miljoonaa Euroa voisi olla varovainen arvaus?

Pudotettakoon se alaspäin 10 miljoonaan ja Sofin palkkiota yhteen miljoonaan? Jatkuisiko siten optiomaailman rikkumaton rahan kaapimisen kilvoittelu?

Yhtä asiaa en suostu ymmärtämään; suurpääoman osinkovirrat kasvavat kun tuotantoa ajetaan alas, työntekijät potkitaan Kataisen ylläpitämille työttömyyskorvauksille.

Se on yksi ulkomaisen rahanrosvoamisen suurista arvoituksista jota en halua tajuta.

Miten raha syntyy muovikasseilla ulos Suomesta kannettavaksi?

Ei ilman Sofi Oksasta ja muita hänen kollegoitaan ainakaan. Eikä suomalaisia kioskeja sulkemalla. Eikä siten että työkykyinen väestö ahdistetaan työttömyyskorvauksille.

Tuosta Konkan suomentamasta Tsehovin Valituista on nyt kulunut 50 vuotta. Ja kun tuo kirja ilmestyi oli kulunut 50 vuotta suomalaisesta työväestön oikeutetusta kapinasta, vuoden 1917-1918-liikkeestä.

Ja reilu 400 vuotta suomalaisten verisesti tukahdutetusta isänmaallisesta Nuijasodasta.

Toivottavasti historia ei toista itseään; ruotsalaiset meitä aikoinaan riistivät, nyt hollantilainen. Milloin uskallamme ryhtyä seisomaan omilla tolpillamme, kuten Tsehovin kuvaava kynttelikkö.

Loppuun yksi kolmirivinen:

Voikukka imee
kasvihuonekaasuja
muhkeaan juureensa

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Kiipeilin kesällä Savjapahdan laelle. Metri metriltä näkymät ylsivät kauemmaksi. Näkyi korkeampia mäkiä, tunturien rinteen jokea kohden aaltoilevaa rinnettä. Raikasta tuulta. Pilviä.


kiipustin mäelle -
horisontissa siintää
sininen sade

maanantai 28. kesäkuuta 2010






et tykkää huonoo
ku räpsään susta kuvan --
röpelösade?


sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Joseph Masseytä lukiessa


että
tälle sivulle
kirjoitettu runo

muistaisi tähän mennessä
lukemansa
tekstit

Klapiseinä imee otsonisäteitä






kimppu kerrallaan
säteilevät klapeihin --
kosteus haihtuu!

Tämän tapaisen kirjoitin John McDonaldin blogiin kommentiksi tänään:

aurinko nousee
rakennustelineille --
lakisääteiset tauot?

lauantai 26. kesäkuuta 2010

hiljaista
että onko
maailmaa lainkaan läsnä

Göran Sonnevia lukiessa





miksi sinulla on nimi?

valta
meri

mitä nimi on?

valtamerellä on monta nimeä,
se on yhtä vettä

vesi on nimi

valmiiksi kirjoitettu



Jos yhdistää
Larry Eignerin,
Gunnar Björlingin ja
Göran Sonnevin suomeksi, niin ja
onko Itämeri merta,
Pohjanmerikään,

miksi pitäisi nimitellä, riittää että loiskivat, valtameret ainakin.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Keskustelua WSOYsta ei ole vielä tukahdutettu

Kemppisen kirjoitus http://kemppinen.blogspot.com/2010/06/wsoy-otava-ja-tammi.html kirvoitti kommentoimaan.

Sen lisäksi vähän lisää ajatuksia:

Teemu Mannisen ajatukseen että tehdään kirjamme itse ei ole tämän päivän tekniikalla lainkaan mahdotonta. Kirjapainot ovat nopeita, halpoja ja painavat hyvää laatua. Ainakin intialaiset ja Tallinnalaiset kirjapainot, joita ainakin Savukeidas on käyttänyt.

Intiasta on hankala rahtimatka eli se kaatuu osin siihen?

Kirja-kerrallaan tyyppiset, kuten Lulu.com on siisti, luotettava ja nopea. Sieltä saa lunastaa myös lukuoikeuden halvemmalla; säästyypä postimaksut! (Mm. Udmurttien eepos Dorvyzy on Lulusta imuroitavissa kohtuu Visa-vingutusta vastaan. Suosittelen!)

Emmekö siis enää tarvitse suomalaisia Hollannista(?) johdettuja kustantamoita. Kaunokirjallisuus tuntuu olevan ainakin WSOY.lle vain ennustamaton (henkisesti?) kuluerä, joka ei kartuta riittävästi pääomasijoittajien nopean ansainnan kriteereitä. r.i.p.

(Lyhenteenä rip on kuin ripettäisi, kun on maha kesäripulilla ja suojaavien pusikoiden taakse ei saa mennä; poliisi tulee ja sakottaa nurmikon hallitsemattomasta lannoituksesta.)

Lukijoille nopein tapa saada ainakin runoja olisi Internet. Mutta se ei anna kirjoittajalleen muuta kuin mielihyvää. Omalta kohdaltani, koska runoni eivät kaupallisia kustantajia miellytä, olen surutta surauttanut tekstejäni eri puolille Internettiä.

En ole ainoa: Ajoittain kahlaan amerikkalaisia sivustoja, joissa on Aurajoen design-sillatkin notkolle taivuttava määrä runoja. Sen massan yhteydessä on hankala asettaa niitä edes kursoorisen oman maun mukaiseen mielikkijärjestykseen. Ron Sillimanin blogi on yksi parhaista; luen sitä lähes päivittäin ja kurkin hänen vinkkejään syvemmältä.

Julkaisut Internetissä siis tarvitsisivat kuitenkin sellaisen toimittajan joka jäsentelisi niitä. Ja laatisi kursoorisia listoja. Josta tietenkin seuraisi taas mölinä että minua tai tuota ei ole oikein huomioita ja kehuttu ja niin edelleen.

Millä arvoilla tehdä Internetistä arvioita, kun rahamaailman arvot eivät ole siellä edes saastuneen Meksikon lahden öljy-siipi-lokin jätöksen arvoiset?

Nyt on Juhannus ja juhannusruusuja kukkii siellä täällä Turussakin. Ne kuihtuvat nopeasti pois, kuin valmistautuen suomalaisen kaupallisten kustantamoiden viimeiseen mustien Joutsenten optiotanssiin.

Tähän loppuun kevennykseksi yksi senryuu-tyypin kolmirivinen, voisi sen aiheensa puolesta nimetä jopa oikeaksi haikuksikin?

Juhannusruusu
kukassa yötä päivää --
ainakin päivän

torstai 24. kesäkuuta 2010

WSOYssa meno kuin ennen Neukkulassa?




Kuvan tsasounan toinen ovi on jo kiinni. (Sakkolassa, Suomelta sodan kahinoissa ystävällismieliselle maalle jätettyä perinnealuetta.)

Kuin WSOYn taustalla häärivä hollantilainen, josta mieleen tulvahtaa historian huhutiedot 1930-luvun itänaapurin kirjailijavainoista. Sekö Suomea nyt taas odottaa?

Tähänkö EU-n pääomavallan lobbarit meidät täällä Suomessakin jyräävät? Hollantilaisesta kirjallisuudestako nyt hommataan brändy-kimallusta WSOY.n fasaadiin?

Parasta antia Hollannista minun tietojeni mukaan on hollantilaistuneen Heimo Pihlajamaan toimittama ja suomentama hollantilaisen runouden ansiokas antologia, Onni on vaarallista. Hollanninkielisen nykyrunon antologia, Nihil Interit 2002.

Kuin suomalaisen kulttuurin kuolinkellojen enteeksi, tänään alkavat yöt pidentyä. Edessä on pimenevä aika.

Kevennykseksi juhannusaiheinen kolmirivi:

Sulkeutuvat ovet --
köyhät tsuhnat näivetetään
isomman rahan tieltä


Ps. Hollantilainen brandy on muuten nimeltään Geneveriä. Ei se mitään sivistyneen ihmisen juomaa liene.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Vuoden pisin päivä
loppuu hetkeksi
kesken

Suomen kustannusmaailmaa näivetetään




En tiedä mikä tuon Raunistulan pihalla kasvava parin millimetrin läpimittainen sininen kukka on, mutta koristakoon nyt tätä narinaani.

Kansainvälinen osakeyhtiöiden voittojen maksimointi (nykytrendin mukaan vielä tietysti viedä rahat isoissa muovikasseissa pikapikaa pois Suomesta) on tullut ainakin tälle hallituskaudelle jäädäkseen.

WSOY tuntuu karsivan tylysti kirjailijoitaan pois joutavina ja tuottamattomina kuluerinä, joista pahuksista ei aina edes ole takeita mitä he suustaan päästelevät.

Eihän pääomavalta sellaista siedä.

Välirikon hintana on suomalaisen kirjailijan nurkkaan ahdistus.

Ratkaisu on nykytekniikalla helppo. Tehdään itse omat kirjamme. Itse, jouduttuani aikoinaan jättämään Otavan ja ryhtyessäni senjälkeen tulostamaan itse omat runoni pieninä vihkoina, olen tyytyväinen omaan runoilijan julkisuuselämääni. Vihkoseni ovat levinneet mukavasti ja ainakin minulla itselläni on ollut hauskaa.

Tunnustan kyllä aikoinani lähettäneeni nivaskan runoja WSOY.lle mutta sieltä ei tullut koskaan vastausta. Ei juuta ei jaata. Täydensin silloin myös lähettämääni materiaalia tusinalla lisäyksiä; ne tulivat aikanaan takaisin ja saatekirjeessä WSOY kehoitti minua kääntymään Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelun asiakkaaksi. Varsinainen runolähetykseni lienee käytetyn WSOY.n osingonkähmijöiden takka-iltojen sytykkeenä, sopivan huumorin säestyksellä?

Eri asia on, että kokeeko kirjailija olevansa oikea kirjailija kun kustantaja ei enää julkaise. Kysymystä lienee karvasta Suomen hyytävinä yksinäisinä talviöinä pohtia. Mutta jos on teos tai teoksia Book-on-Demand-tietokonepainosta ostettavissa niin kirjailijahan sitä silloin tietenkin ollaan.

Käykääpä kurkkimassa vaikka Lulu.commin nettisivuja. Siellä niitä vilisee, muitakin. Eikun sekaan vaan! Ja hatunnosto Ntamon Leevi Lehdolle esimerkillisestä toiminnasta. Poesiaa unohtamatta.

Alla pihalta toinenkin kukka joka tarttui kuin kirjatäi kamerani linssiin.





tiistai 22. kesäkuuta 2010

Kejosen Muotokuvia mustissa




Pekka Kejonen
Muotokuvia mustissa
WSOY 2002


Sain kirjan viikolla Turusta, kirjakaupan poistomyynnistä. 2€. En ollut tämän kirjan ilmestymistä havainnut aikaisemmin; tällä tavalla se on ikään kuin lämpimäinen kuin mummon hellalla kypsentämä sultsina.

Teos on kuin Internetistä blogipäiväkirjan printattu paperinen versio. Sopivasti löysä, usein nettikirjoitustyyliin lauseen ja kirjoittajan kirjoitushengityksen vaatimia lähes turhia sanoja, rivejä.

Mutta mistä muusta Jazz-jameihinkaan syntyy läpi koko yön kestävä syke, muusta kuin toinen toisensa jälkeen löytyvä sävel vaikka aina ei uutta sanottavaa välttämättä olisikaan. Ja pitäähän päiväkirjassa sekin joskus sanoa, että länsirintamalta ei tänäänkään kuulu mitään uutta. Kun nettiyhteydet pätkivät.


Kuin talo täynnä
irlantilaisia runoilijoita.
Ja oven takana lauma
heidän ymmärtäjiään.

Jazzia koko Pekka Kejonen.

Mustaan kanteen synkistelty kovakuorinen teos olisi miellyttänyt enemmän pehmeäkantisena nidoksena. Viiltävänkovat jäykkäkannet ovat vihamielisiä. Epäystävällisiä. Joilta ei uskalla kysyä että saako heitä vähän aukoa, että lukisin vähän. Tyly pakkaus.

Vasta arkussa asetut
oikeaan muotoosi.

Mutta näin on kaupalliset kustantajat ja ostava lukijakunta arvonrakennuksissaan päätynyt.

Teksti on Kejosta, paikoin omaa erinomaisuuttaan pönkittävä, etukäteen jälkiviisas, ja paikoin viiltävän rehellinen. Kuin vahingossa tekstiin salakuljettuu paljastuksia, totuuksia joista ei yleensä niin välitettäisikään. Mutta ei niin ettäkö se tekstiä heikentäisi; ilman niitä teosta tuskin viitsisi kahlata lainkaan.

Mikä on runon nimi? –
että näkee naapuriseinän talon ensi kertaa.
Tuo lainaus taisi tosin olla Kaivopuiston runoilijan. Kaivopuisto on taas Turusta katsottuna välipysäkki matkalla Siperiaan.


Pelkään,
että talvi nousee minuun
kantapäistä
kun hengitän liian syvään.
(Kejosen teoksesta Talvipäivänseisaus vuodelta 1998.)

Kejonen on kirjailija. Hän asuu lähellä Tamperetta, Vilppulassa. (Missä Turusta katsottuna Toijalan takamaastossa on tämä Vilppula?)

Aikaisemmin Kejonen asui Tenon varrella. Kesäkuussa ajelin Nuorpiniemen ohitse matkallani taas kerran kurkkaamaan Vuoreijan rannalta sitä Jäämeren aavaa jonne sukellusvene Kursk eräänä vuonna minun syntymäpäivänäni pohjaan laskeutui.

Nuorpiniemi ei ole sieltä kaukana, ei edes yhden bensatankillisen rupeaman päässä. Turku on vähän kauempana, tankkiin saa lirutella parikin kertaa menolientä. (BP.lle tulolientä.)

Kejosen päiväkirjan ydintä (minun itsekeskeisen mieleni mukaan) ovat siihen ripotellut runot. Niitä löytyy reilut 50 erilaista, eli ihan kelvollisen runokokoelman verran. Kursiivillä erikseen lainatut kohdat ovat niitä. Lainattu ilman kenenkään lupaa.

Ja nyt tähtiä naimaan,
oli tavoitteesi.
Minä katselen taivaan kuuta
ja kuulostelen,
kuinka koetat jyystää sitä
takaapäin.

(Tuo on kirjoitettu kun Gregory Corso kuoli. Corson kuuluisin ja paras runo, The Bomb, lienee muuten vieläkin suomentamatta?)


Jos Kejonen olisi kirjoittanut tekstinsä Blogiin ja linkannut monet asiaviitteensä hypertekstiksi linkkiviittein, niin koosteen lukemiseen olisi mennyt enemmän aikaa mitä sen kahlaamiseen nyt sujui. Välillä tosin varpaani eivät yltäneet pohjaan; pettävän rauhallisen oloisena virtaava Teno on myös tarvittaessa syvä. Siinä virtaava vesi ei ole tarkoitettu pelkäksi ohivilahtavaksi maininnaksi.

Veden nousu
ei muuta rannan kivien määrää.

En silti suostu vieläkään uskomaan että Ukko Nooa aikoinaan pelasti hyttysetkin ihan vaan pelastaakseen tämän maailman. Mokoma avomerikippari joka löysi koko tiettävän maailman ainoan karin. Ararat-vuoren. Ja toinen maineikas navigaattori joka löysi Intian.

Näitä pohtiessani on hyvä selata rehellisen egoistista päiväkirjaa. Ihan uutta, vasta kahdeksan vuotta sitten ilmestynyt.

Virta vie sateen äänen.
Pisaran muisto pensaissa.

Turussa Raunistulan kaupunginosassa, vain muutama kortteli siitä missä Kaarlo Isotalo, aikoinaan ”Turun ainoa kirjailija” asusteli.

Juhannuksen aatonaattona vuonna 2010.

Juhani Tikkanen

runoilija

Rakas toripäiväkirja

Puolilta päivin lähdin ulkomaanmatkalta eilen illalla palanneen vaimoni kanssa torille. Hänen paluunsa kunniaksi tölmäisimme kirjaston italialais-omisteiseen kahvilaan.

Pyysin vaimolle Camparin. Kassakoneenhoitaja meni äimäksi, ja rupesin selittämään mitä Campari on: otetaan torakan kuivattuja siipiä ja liotetaan niitä ja siilataan ja pullotetaan ja myydään ulkomaalaisille. Paikalle tullut toinen henkilö löysi hyllyltä Camparipullon, kun neuvoin hänelle hyllystä oikeat koordinaatit.

Itselleni pyysin konjakin, ja aloitin jo tuoteselosteen, jonka ydin on että kaadetaan pontikkaa lahoon tammitynnöriin ja odotetaan että litkuun tulee väri; sain lasin eteeni, maksoin ja siirryimme aurinkotuuliselle terassille ylpeänä siitä että kyllä suomalainen kahvila-asiakas osaa tilata itselleen sekä Camparia että konjakkia.

Tämän päivän runo-osuuden sälytän Toivo Laaksolle. Löysin vastapäisen divarin hyllystä Toivo Laakson PYSTYSSÄ runokokoelman, josta lainaan ilman lupaa runon sivulta 6:

Voit käsittää
vaikka et ymmärrä
ja tehdä jotain asialle
nostaa tikkaat tuuleen


Terveisiä Topille!

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Raakalaismainen Juhannuskoivumurha





Edellisessä blogimerkinnässä koivu oli vielä kuin Karjalan Nietokainen Idän tulimyrskyn lähestyessä. Tänään iltapäiväkävelyllä huomasin kauhukseni että se oli murhattu. Tositteena ylläoleva kuva.

Vaikka Turun elvytyspaketeilla käyvissä rakennustyömaissa onkin kuultu murtaen jopa vironkieltä lausuvia työn sankareita ei SUPOon liene tästä murhetyöstä tullut klubiaskin kanteen raapustettuja nimilistoja, joita suuren kohun vallitessa ensin vuodatetaan lehdistölle, ja sitten, härpiti, salataan.

Hiljaisuus on turruttavan kuultavaa Turun asvaltilla paikattujen tautisten katujen varsilla.


Juhannusmurha!
Grynderien kätyrit
teloittaneet syyttömän juhannuskoivun!

Sanamitallisesti tuo asettuisi hay(na)ku-ryhmään. Suljetaan se nyt sitten sinne.

Ps. Kuvattu 21.6.2010, noin klo 3 i.p.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Kesäpäivän seisake





Juhannuskoivu --
pitäisi mennä taittamaan
saunavastat?


lauantai 19. kesäkuuta 2010

QTH 70.21.59N 25.44.47E

Matkamuistokuva Kesäkuulta 2010:





Kuva on tyypillinen turistin räpsy, mutta otsikossa on tärkein teksti.


Eksymisestä
ei huolta --
Nokialainen lukee karttaa

perjantai 18. kesäkuuta 2010






(Kuvan Copyright kirjailija O.-L. J. Paltto, 2010)


istahdin lepäämään kivelle
jonka päälle oli kasvanut
sammalta, varpuja
pehmikettä

kuin odottamaan
että joku tulisi
ja istuisi

tiirailin pilveä
että tulisiko siitä sade

metsä ympärilläni
virnuili
että usein sataa,

talvisin lunta,
tuuli käy myös usein

käymässä

että hauskaa
heillä on ollut

ylipäätään




Ylempää mäen rinteestä näpsäisin toisella kameralla kuvan kohti pohjoista:





Seuraava on hädintuskin edes senryuu, kiivettyäni Savjapahtaa ylemmäs ei syvempää ajatusta kuitenkaan syntynyt, kuin tämä lyhyt huokaus:

Puskien peittämät
molemman puolen mäet
tuulten suojana


Huono myös sikäli että tekstistä saa heti kaksoismerkityksen: että tuulet ovat suojassa, vaikka päällimmäisenä ajatuksena että alhaalla virtaava joki saa olla tuulilta suojassa. Huonohintaista näppäryyttä, arvelisin?

Niinkuin Deatnun arvokkuus on millänsäkään myrskysi tai olkoot tyyntä.

Ihminen sitä aina peilaa pelkojaan luonnon syliin, laiskimus.

torstai 17. kesäkuuta 2010






puolijatuksissani
laskeskelin syntymättömän kivihaikun
tavujakoja

miten rivit asettuisivat

esimerkiksi toistensa lomaan

kuin porot

eihän siinä

sen ihmeempää


keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Yksirivinen kivihaiku






Kiven olemus;
seitsemääntoista tavuun
rajoitus - - -kele!


tiistai 15. kesäkuuta 2010

Rastigaisa






tunturin laella
asustaa harmaa pilvi --
lumien piilo



Kuvattu 13.6.2010 klo 23:37

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Sarjaan norjalainen maisema #4







Tuosta
on mentävä,
jos aikoo kotiin


sunnuntai 13. kesäkuuta 2010





tuohon pöheikköön
tunturihyttysetkin
rakentaneet pesän


Sarjaan norjalainen maisema #3





Auton tulevaisuus on tiellä, edessäpäin; ei se taida välittaa kuin norjalaisesta lyijyttömästä bensasta.
Tylsimys?

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Sarjaan norjalainen maisema #2






lumipälvinen
lännenpuoleinen rinne --
kaarros vasempaan



(Teksti on toisinto eräästä toisesta lähes samanlaisesta.)

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Sarjaan norjalaisia puroja







kirkasvetinen
puro kiloittelee
aurinkoa vastaan


Sarjaan norjalainen maisema






Sanaton kuva --
vuonon rauhallinen vesi
kelluu parkissa



Aiheesta "sanaton", kirjoittaja Chen-ou Liu, suom. j.t.


sanaton
lainatulla kielelläni
luumun kukka



torstai 10. kesäkuuta 2010





jäkälä kasvaa
kuten porolle sarvet --
viljava kivi







kuppi koholla
aurinkoon vai sateelle --
molemmat kelpaa






pysähdyn tässä
jos vaikka kirkastuisi --
tuhnuinen sade


keskiviikko 9. kesäkuuta 2010






ei aava meri
tiedä kuka mitenkin
menee, tai tulee


tiistai 8. kesäkuuta 2010






Irroittatuva
kallion hampaanpalanen --
päättynyt virka?


maanantai 7. kesäkuuta 2010

Sarjaan Sávjápahdan haikuja

#1

viileä yö --
jäniksen polulla
huurteista ruohoa


#2

etelän varis
lensi räntäsateessa
kesälomalle


#3

myrskyinen ilta --
sarjakuvasankarin
kuudes laukaus


#4

kaikki ikkunat
puhkuvat yön valoa
nukkuuko joku?


#5

satanut jo viikon
tunturin kivet
versovat


#6

tuuli
ei odota
puhisee vain tullessaan


#7

eikö auringon
pää sekoa
kierrettyään pelkkää ympyrää?

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010





Vierivät kivet
kuin matkalla lähdössä
asvalttiteille



lauantai 5. kesäkuuta 2010

kesä,
että ei ole lunta,
kevään tähteet

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Nelirivinen luontoruno kuvan kera






  
    Koillisrinnettä 
 
                   ylös
   tuuli kiipustaa 


               estoitta


torstai 3. kesäkuuta 2010






auringonsäteet
valuvat pohjoiseen
kuin sula räkä


keskiviikko 2. kesäkuuta 2010





Liian hentoinen,
tämä kivenkolon koivu,
saunavastaksi


tiistai 1. kesäkuuta 2010

tienvarren kukat
huitovat kesätuuleen --
kaveripyyntö