keskiviikko 26. elokuuta 2009




Kuuntelin tulevia tietoja talousjärjestelyistä Suomessa. Optioita kavereilleen järjestelevä lahjottu hallitus saa kuitenkin jatkossakin toimintarahansa lähes pelkästään veroja maksavilta palkkatyöläisiltä.

Omistamamme kullanhohtoiset hanhenmunat lahjoitetaan maan lähiperinteen mukaisesti kansainvälisille pääomapiireille. Mallina katsastus.

Joskus täältä pääsi Ruotsiin karkuun. Viime vuosisadan alussa purjehdittiin Ameriikkaan kultaa vuolemaan. Nyt suunnitellaan merenalaista kaivosta. Sieltähän sitä kultaa löytynee. Jos kultaa kaivanet.

Honkia humisee.

 
metsähakkuut -- 
puu pelkää 
toisen puun takana
  

Ei kommentteja: