Kivet kiinnostavat minua. Niiden muotoihin kerääntynyt energia viehättää. Mikä on nämäkin kivet kerännyt tähän vuonon rannalle. Mistä keltainen jäkälä on saanut ajatuksen kasvaa näihin. Tyhjempääkin tässä maailmassa pohdittaneen.
Kivenpalaset
ovat keltajäkälän
nukkumapaikka
Ei tuo nyt ihan taida haiku olla? Lieneekö tämäkään, hauskaa minulla kuitenkin oli:
kiven sirpaleet
asettuneet rannalle --
jäkälä huilaa
(Haikuissahan pitää aina kysyä, että kukahan se kivi oikeasti on, entäs se jäkälä.)
Tekstit
4 kommenttia:
Luin tuon blogiarkistosi kesäkuun otsakkeet runona. Siitä muodostuu todella mielenkiintoinen ja kaunis runo!
Avatar:
Eräs ystäväni kerran kysäisi jonkun kirjani sisällysluettelosta että onko se ikäänkuin oma runonsa. Ei. Mutta vahingossa voi ollakin, ja eritoten muutamia nykylyriikan eri virtauksia ja kehitteitä katselleena ei ollenkaan hassu ajatus...
Jonkun kokoelman sisällysluetteloa tein joskus ja hiukan "sillä silmällä" en sisällysluetteloon ihan eka riviä laittanutkaan.
Olikohan se ihan fiksukaan juttu; olisi saman tien pitänyt otsikoida kaikki runot. Otsikointia en yleensä harrasta; paitsi blogikirjoittelu suorastaan huutaa otsikkoa.
Haiku ei "siedä" otsikkoa. Haiku tulee omillaan sillä kolmella rivillä ja sillä selvä. Tai selviähän haikut eivät koskaan liene.
Noh. Nih.
Kesä,
kaipa,
alkanee joskus.
Pilven takana
on aurinko ja kesä.
Ovat tallella! :)
Avatar:
jep:
positiivinen
usko kesään kasvattaa
hyttysten sisuun
Hm, vähän väkisinkö veivattu? Olisko tää jotenkin käypäsempi:
Lapsi tietää
kesän tulleen:
vesilätökköön saa hypätä!
Hyvää juhannusta!
Lähetä kommentti