Monivuotinen haaveeni oli pitkään käydä Nuorgamissa EU.n pohjoisimmassa Pubissa. Istahtaa paikallista keskikaljaa siemaillen, huokaista onnellisuutta. Sitä varten sain apukuskin ylipuhuttua Samaran rattiinkin.Kalenterin sopivasti ollessa raollaan ja Nuorgamin Iso Katuvalo päällä 24/7 Vanha Samarani sai tankillisen menolientä ja kurvasi Utsjoen raitilta oikealle. Tietöiden vaaroista selvinneenä saapuminen onnesta kihisten Nuorgamin raitille. Parkkiin Pubin edustalle.
Oli melkoisen hiljaista. Todellisuudessa ei ihmisen varjojakaan, omaani ja apukuskia katsomatta. Pubi oli kiinni. Aukenisi vasta huomenna. Eipä hätää; paikalla on käyty. Säästyipä matkalla hiostuneet Eurosetelit. Sitten kadun toiselle puolen, ostoksille. Arvannette että molemmat kaupat olivat jo kiinni.
Eikun matka jatkuu. Seuraava kohde bensamittari. No kiinnihän sekin jo oli. Pettymys kasvatti paineita. Tankissa oli toki vielä bensaa, ja navigaattori ilmoitti että tämän torkkuvan EUn pohjoisimman kylän pohjoispuolellakin olisi elämää. Kävelin ensin maantien pohjoisimpaan mutkaan ja luikahdin pusikkoon purkamaan sisäisiä paineita. Apukuski piruuksissaan räppäsi siitä kuvankin.
Sitten Samaraan eloa ja kohti Tanan siltaa ja kohti uusia siekailuja. Teno virtasi sennäköisenä kuin olisi ollut vahingoniloinen? Mokoma kivikkoinen kalajoki.
Väsymätön turisti
ei lannistu ihan vähällä --
pissii pusikossa
Tekstit
2 kommenttia:
70-luvun alkuvuosina menin ystävieni kanssa Nuorgamin läpi aina Jäämeren rantaan saakka. Hammerfestissä täytin tyhjentyneen Liebfraumilch-viinipullon Jäämeren vedellä, matkamuistoksi. Ajatuksena, nuoruuden huumassa, oli että kerään kirjahyllyyn pullollisen vettä kaikista maailman meristä.
No, siihen yhteen se on jäänyt. Mutta on se vielä tallessa, varastossa, jossain muuttolaatikossa.
Ajanmittaan perimmäiset tarkoitukset tuntuvat haalistuvan. Harmi.
Joku vuosi sitten huristin Vardööhön / Vuoreijaan. Ajoin rantaan ja katselin Barentsin merta sinne päin minne Kursk oli uponneena. Luin nauhalle merirunoni, käänyin takaisin ja ajoin Tana-bron ja Karasjoen kautta Fierralle majailemaan. Tänä vuonna kävi Karasjoelta pohjoiseen Porsangivuonon perukalla, en viitsinyt tällä kertaa käydä Nordkapissa asti. Eipä siitä enää pitkä matka olisi ollut. Säilyy se siellä.
Olisihan siitä vuonon perukasta voinut vesinäytteen etelään raahata. Otin kuvia ja toin ne.
Itseasiassa hetken muisteltuani olisin saanut täyden kokoelman, jos Cape Townin kiertämisen meri kelpuutettaisiin Eteläiseksi Jäämereksi.
Tyynen meren raapaisin vain vähäsen kerran kun laiva puksutti Japaniin ja takaisin.
Niitä vesipulloja sitten vähän väliä kiroilisi kirjaröykkiöiden lisäksi muutettaessa paikasta toiseen.
Lähetä kommentti