lauantai 30. toukokuuta 2009

Suli ja Tavu




Tuli ja Savu lehden numero 55 ilmestyi toukokuussa 2009. Siinä on mielenkiintoinen keskustelu runoudesta. Ensiselailu käynnisti halun kirjoittaa. Kommentoida. Jatkaa johonkin, hyppelehtiä kuten Lentokala hyppelehtii satunnaisesti mutta täysin ennalta arvattavasti: valtameren aallon kyljestä nokka edellä ja palaa takaisin samaan elementtiinsä, jollei sen eteen satu matalalla lyllertävää laivaa tai muuta kelluvaa asiaa.

Ajatus # 1:

Parhaimmillaan blogiverkostosta löytyy nopeammin tasa-aikaisempaa tekstiä. Blogitekstin voi lukea, jättää nopean kahlauksen jälkeen seuraavan alle. Blogitekstejä voi lukea pitempään, aineistoa on harhaluuloisesti määritellen lähes rajattomasti. Tekstiä syntyy sinne tarvittaessa erittäin nopeasti. Mikään painettu sana ei siihen yllä; vaikka pikapaino suoltaisi paperia, tekisi lehdykän, niin sen saaminen odottaville ja janoisille lukijoille vie aikansa. Ja vaikka yleisön osastoja on aina ollut, niin käsittääkseni toimittajat (joutuvat) rajustikin karsimaan lukijan sanat; laukovat pahukset vielä totuuksia. Eli painettu sana ei koskaan voi olla täysin vapaa. Pelkkä hitaus jo sen estää.

Blogeihin liittyy tekstin lyhytjänteisyys, blogi on yleisesti nopea kannanotto. Vastapainoksi olen blogeista löytänyt oivallisia runotieteellisiä perusartikkeleita, joita olen vieläpä erikseen printtaillut ja joihin palaan kuten käsikirjoihin palataan. Eritoten englanniskielisiltä runoutta käsitteleviltä blogisivuilta. Sillimanin antamat linkkivinkit vievät usein mielenkiintoisiin tuttavuuksiin. Olen uteliaisuuttani Sillimanin blogin innostamana tilannut Amazonilta aivan liian monta teosta, itsensä Ron Sillimanin the Alphabet-kirjankin.
Lopullisen kimmokkeen sen tilaamisen aiheutti Esa Mäkijärven blogissaan julkaisema juttu.

Tuli & Savun, Parnasson, painettujen runokokoelmien tulevaisuus? (Ajatus # 2):

Kerberos tipahti postilaatikkoon jokin aika sitten. Revin sen kuoresta, siirsin tilauslaskun syrjään ja kahlasin koko lehden siltä seisomalta läpi. Pysähdyin pitkäksi aikaa pohtimaan Anna Halmkronan kirjoittamaa juttua runoudesta. Vai miten se oli? Tämä Kerberoksen numero säilyy pöydälläni pitkään, palaan sitä selaamaan ihan varmasti aika ajoin.

Tätä Tuli & Savun numerolle tulee käymään samoin. Panin merkille siinä olleet pwoerms-vihjeet, O-P Tennilän runon, K. Blombergin ja Juri Joensuun ansiokas paneutuminen erilaiseen runouteen, vai miten sen ilmaisisin, ja sitä rataa. Runokokoelmien arvosteluosastosta pidin. Jonimatti Joutsijävi innostui analysoimaan Karri Kokon Avokyyhky, lattiaheroiini-teosta pitkään. Ja mielenkiintoisesti. Jonimatti ei saarnaa, eikä pahemmin ylhäisesti opeta. Alan olla sitä mieltä että ylhäisesti vaatekomeron ylähyllyltä arvokkaasti sanellut suoritepistearviot ovat mielestäni monen kokoelman osalta turhia. Tilalle elävä kommentti, mukaaneläytyminen, näyttäminen mitä kokoelma oikeasti on, miten kriitikkolukija sen tajusi.

Ajatus # 3:

Vastaus paperille präntättyjen lehtien, kokoelmien kohdalla on minulta että niitä tullaan tarvitsemaan. Sähköisesti (sähöle-tyyppisiä) tekstijulkaisuja tarvitaan lisää, ja niiden määrä ja valta-asema saattaa jo tänään olla perinteisiä painotaloja merkittävämpi?

Me lukijat sen ratkaisemme. Tilaammeko näitä tuotteita kotiimme, ostammeko runokokoelmia kaupoista. Siirrymmekö lähes pelkkään internet-selaamiseen.

Ajatus # 4:

Bittimaailman tulevaisuus on suuri, nopeasti laajeneva tyhjyys.

Kun bitin sisäinen viestirakenne luhistuu niin ihmiselle se muuttuu laajentuvan bittikaikkeuden tulevaisuuden yli pyyhältäneeksi "kaverille-ei-jätettykään" historiattomuudeksi.

Kotona voi tosin printtailla paljonkin talteen; paperi on halpaa. Mutta kun hyllyt ovat täynnä niin uusi lisälattiapinta-ala pitää ostaa sellaisella uusiutumattomalla asialla kuin rajallinen määrä ihmiskunnan käytössä olevaa rahaa.

Ajatus # 5:

Mietin että kun entinen saituri halusi itsensä haudattavaksi rahoineen niin nykynörtti halunnee itsensä kuoppaan muistitikkuineen.

Itselläni on noin kymmenkunta muistitikkua. En minä muista mitä niissä kussakin on, ja ovatko databitit edelleen siellä kiltisti. Itseasiassa kaipaan heitä yllättävän harvoin.

Parin irtokovalevyn osalta tilanne on toinen; niissä on niin paljon että vastaus kysymykseen että olisiko se tai tuo siellä on että juu varmaan. Eivätkä bittikameran digikuvat enää minnekään muualle sopisikaan.

Toive # 6:

Pitää yrittää olla positiivinen. Kyllä maailma starttaa huomenaamullakin. Starttaahan?

Lopuksi vielä kevennykseksi yksi kolmirivinen:
Kesä kuin nainen -- 
lämpimät päivät, 
sateinen yö




Labels: Kerberos, Tuli ja Savu,

Ei kommentteja: