sunnuntai 31. elokuuta 2008

syksyn lähestyvät tuulet


Yhtä armoton
kuin on loppukesän öisen pimeyden
kiihtyvä piteneminen
on pohjoistuulien takaa maisemaan jäätyvä kylmyys
joka tappaa sulat vedet jääksi,
riisuu koivuilta lehdet

niin että viiltävät tuulet pääsevät
estoitta puhkumaan
läpi asutun maan


repäisee verhon
sellaisen yksinkertaisen totuuden edestä
että jokaisen ihmisen osa on kuolema


jollei tänä syksynä,
niin joskus lähitulevaisuudessa

joskus

lauantai 30. elokuuta 2008

Levottomat linnut

Elokuun tuuli --
lintuihin lehahtaa
levottomuus.

perjantai 29. elokuuta 2008

tuulinen kesäsade,
varohan itseäsi --
vaikeat ajat ovat edessä

torstai 28. elokuuta 2008

Uejima Onitsura (1661-1738)


Vaikka sanoin,
"Tule tänne, tule tänne!"
tulikärpäset lensivät pois!


Onitsuraa pidetään yhtenä suurista haiku-runoilijoista. Onitsura osaltaan nosti haikain seurapelitasolta haikuksi.

Tämä haiku on Onitsuran ensimmäinen runo. Hän kirjoitti sen ollessaan kahdeksanvuotias. Vielä yksi lainaus Onitsuran tuotannosta:


Ei paikkaa
kaataa kylpyvettä --
hyttysten äänet

Kylpy tässä tarkoittaa ulkona olevaa kuuman veden kylpyä jossa käytiin kesäisin. Haiku viestittää myös että kesä on kääntymässä syksyksi. Tähän Onitsuran kylpyrunoon on irvileukojen ystävällinen kommentti:

Onitsura
kävelee koko yön
ämpäri kädessään.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Sadonkorjuun aika --
vanha linnunpelätti
tekee ylitöitä


j.k.

Saatuaan tilin linnunpelätti huomasi saaneensa reilun ylityökorvauksen.
Siitä uusi haiku:

Sadonkorjuun jälkeen
rikas linnunpelätti
pitää juhlat!


Tunniste: Ylityökielto

tiistai 26. elokuuta 2008

Yosa Buson 1716-1783

Käännän tänne muutaman haikun Busonilta:

Illan tuuli;
vesi liplattaa
haikaran jalkoja.


Elonkorjuun kuu
piipahtaa miehen taloon,
mies nostaa perunoita.


Kuuntelen kuuta,
katselen sammakon kurnutusta.
Riisi on kypsää pellolla.


Leikkaan pionin --
puutarhaan ei jäänyt
mitään jäljelle.

Yosa Buson 1716-1783

Bruce Kennedy

Kesän loppu 
poliisi ottaa torkut 
varjoisalla penkillä 


(summer's end / a policeman napping / on a shady bench) —Bruce Kennedy tinywords 17.10.2001

Kamakuran silta lumessa on antanut aiheen Bruce Kennedyn
simppeliin mutta syvälliseen haikuun:
vaikka olen ulkomaalainen 
Kamakuran lumi 
on tuttu


(although I'm foreigner / the snow in Kamakura / is familiar)

Copyright Bruce Kennedy, suom. j.t.)

maanantai 25. elokuuta 2008


Pian,
pian.
Päivä lämpenee
ja yö haihtuu järven pinnalta

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Issa

Pari haikua Issalta:


Suuressa joessa
kirput pomppivat --
puhdistautumisriitti


(Issa tarkoittaa shintolaista puhdistautumista, seremoniaa, joka tehdään syksyllä mieluiten jossakin joessa.)

Joen keskellä
he vilvoittelevat,
mies ja vaimo tähti.



(Kyseessä Tanabata-legenda, jossa kaksi rakastavaista, Altair ja Vega, yhtenä yönä (=Tanabata-yö!) ylittävät tähtisen joen (linnunrata) ja saavat olla hetken yhdessä.)

Aurajoki saa tässä savisuuttaan parempaa yhteyttä. Suon sen hänelle.

Issa 1763 - 1827. (Kuolinvuosi läntisissä kalentereissa 1828.)

lauantai 23. elokuuta 2008

Useita sadepäiviä
ja pilvisiä öitä,
nyt vähenevä kuu



Tunniste:
vähenevä kuu, waning moon.

perjantai 22. elokuuta 2008

Kilpikonna liikenteessä

Seuraava haiku on Dustin Neal.in

pysäyttää liikenteen ...
vanhan miehen käsissä
kilpikonna


Elementtejä on useita, ja niistä tulvii heti lisää:
Liikenteen sujuminen,
kilpikonnan kiireetön olemus,
vanhus ja hänen kiireet.

Miksi liikenne takkuilee, todella?

Tyhjä kadunkulma --
vanha mies kävelee
päin punaisia

torstai 21. elokuuta 2008


Iltamyöhä,
kanervat eivät erotu
metsässä,
eikä näe onko siellä
kypsyviä puolukoita.

Kaikuvat
kuulaat äänet,
metsä on hiljaa.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Kikaku 1660-1707

Vaikka talvesta ei ole tietoakaan käännän silti tänne kaksi Kikakun haikua:

talvinen ilta;
ilman kummenpaa syytä
kuuntelen naapuriani



Koko vuokratalo,
- lukittuaan ovensa,
tanssivat ja tanssivat!

(Kikaku 1660-1707)

tiistai 19. elokuuta 2008

19.8.2008


Kirkkaansinisellä taivaalla
valkoreunaiset pilvet
häikäistyvät
auringon näkemättä
tuulessa havisevia lehtipuita.

Keskellä kesää
seison jalat maassa,
puut väistävät
lauhaa tuulta,
auringon vilauttaessa itsensä
puun juurille asti.

Olen ymmärtänyt olla koko ajan hiljaa.

maanantai 18. elokuuta 2008

18.8.2008

Viime vuonna lasketulla
asfalttikadulla
on jälkiä sateesta,
vähän irtonaista sepeliä
ja pysäköityjä autoja.

On hämärä,
sytytän valon.
Käännän kadulle selkäni.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

17.8.2008


Puiston nurmikon läpi
lävitse?
johtuvan
polun sora rahisee askelten alla.

Puut tuntuvat viihtyvän
kosteassa kesätuulessa.

On hieman koleaa,
mutta minua ei palella.

On koleaa,
mutta minua ei palella.

Puilta ei kysytä.

lauantai 16. elokuuta 2008

16.8.2008

Joen toisella puolella kasvavan vanhan tammen kuvajainen räpelöityy tuulen puhaltaessa joen pinnan pilvitaivaan särkyneeksi pilveksi, minun iltapäiväni.

perjantai 15. elokuuta 2008


vanhan konjakin
historia valuu
alas kurkustani


(Martin, Saksa. suom. j.t.)

Allen Ginsberg, Prophecy (Ennustus)

Ennustus

Koska en ole enää nuori
eikä edessä näytä olevan minulle
enää niin paljon nautintoja
Kuinka onnellista on olla vapaa
kirjoittamaan autoista ja sodista,
aikojen totuuksista,
heittää pois vanhat käyttökelvottomat
kravatit ja housut
jotka eivät enää sovi.

Allen Ginsberg, 9. tammikuuta 1985. Suom. J. T.)

torstai 14. elokuuta 2008

13.8. merkintä

Istun illalla tuvassa
ja katselen aina välillä ulos ikkunasta.

Viileä ilta pimenee mustaksi
eikä metsää vastarannalla
enää erota.

Vaatii lujaa uskoa
huomenna taas uudelleen
löytyvään päivänvaloon
että siellä se pidättelee
hengitystään,
pilkkopimeässä,
metsä vastarannalla.

Minua pelottaa lähteä ulos
iltakuselle,
että jos häivyn näkymättömäksi
sysimustan yön syliin,
niin katoan,
eli olenko enää olemassa?

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Sinä, räkättävä harakka!
Ei ole naurun aika ...
sateinen aamu

tiistai 12. elokuuta 2008

12.8.2008


Pitkällisten tuulien jälkeen
aurinkoinen ilma --
minun synttärit!




Seuraavat pari Issaa lisäsin Kuppi teetä sinisellä asvaltilla - julkaisuun jälkeenpäin:


Sudenkorento
pukeutuneena punaisiin
lähtee juhlimaan.


Krysanteemi
ei välitä
miltä se näyttää.


(Issan vaimon nimi oli Kiku = krysanteemi.)

Toisen löysin Issan haikukirjan sivulta 174.

Kts vanhat kotisivuni: http://www.saunalahti.fi/~juhatik/koditon/issa4.htm






Tunniste: Synttärit

maanantai 11. elokuuta 2008

kaislikon varjo
yltää jo jaloilleni -
torkkuva hauki


sunnuntai 10. elokuuta 2008

Issa


Tuo peukaloinen,
katsoo tänne, katsoo tuonne.
Kadotitko jotain?


(Issa, haikukirjan sivulta 172)

lauantai 9. elokuuta 2008


Lihava mies
etsii sieniä --
Nagasakin päivä



Labels:
Nagasaki, The Fat Man

Bonuksena lisäys:

sienimetsässä
männyntuoksuvalmuska
pysyy varjossa


perjantai 8. elokuuta 2008

Äkkiä sadekuuro --
sateenvarjoni odottaa
minua kotona

torstai 7. elokuuta 2008

Meri Vesanto, Hartaita lauluja



Meri Vesanto,
Hartaita lauluja
Ntamo 2007
62 sivua.

Kokoelma on samalla nuotisto, runoja pitäisi kai laulaa hyräillä, pienessä seurassa, työajan jälkeen illalla:

 
Mutta entä jos yksinäisenä iltana 
on mielessä vain laulunrenkutus
tai unohtunut työasia? 


(Sivulta 10)

Ntamon runojulkaisuista tuntuvat suomalaiset kirjakaupat ottavan tuplahintoja; yksittäisinä tilaten kasvavat postituskulut suuriksi.

LULU.com verkkosivuiltakin näitä voi tilata ja niputtaa muutaman kirjan samaan pakettiin. Tulee edullisemmaksi.

Meri Vesannon Hartaita Lauluja on hänen esikoiskokoelmansa. Etenkin kun suuri osa on eräänlaisia lauluja ja sinällään harsomaisia, eivät silti ohuita, niin tekstiä olisi suonut olevan enemmän. Nyt laskin runoja olevan 37 kpl. Avausruno Ohjelmanjulistus aloittaa kokoelman näin:
 
Hyviä runoja ei ole olemassakaan, 
on vain lauluja
ilosta ja surusta,
metsän povessa sammutettu huuto, 
joka pirstoutuu lintujen suihin, 
työntyy neulasten välistä kukkaan, 
herättää muurahaiset 
taakkojensa ääreen.

Toissavuotisten käpyjen sateessa 
näen käärmeen nahan ja mietin,
oonko tenori vai basso. 
 

Pitääkö valita maailmassa vain kahdesta, entä jos haluat molemmat, ja kolmannen vaihtoehdon vielä lisää?-)

Mikäpä siinä, ollaan kuulolla, tiedä mitä Meri Vesanto vielä ehtii kirjoittelemaan, julkaisemaan.

keskiviikko 6. elokuuta 2008

6.8.2008


Hiroshima --
istun ikkunan ääressä 
& hengitän





tiistai 5. elokuuta 2008

Mikko Myllylahti, Amerikkalainen yö



Mikko Myllylahti, Amerikkalainen yö ja muita runoja.
Savukeidas 2007

Kirjoitin Mikko Myllylahden esikoiskokoelmasta Autojen kuumat moottorit vanhalla kotisivulla:
http://www.saunalahti.fi/~juhatik/pohdinta/mikmylly.htm


Jostakin syystä tästä amerikkalaisesta yöstä kertominen on jäänyt. Parempi myöhään kuin ei koskaan. Samalla testaan miten blogi sopii tämäntapaiseen kirjoitteluun.

Mikko M. on sitä sukupolvea jolle lauseen loppuihin ei saanut sujauttaa pistettä.

Kuljen alastomana hautausmaan lävitse 
jonne nyrkkeilijät on haudattu 
Potkin soraa & kiroilen 
Muoviset ristit leijuvat viileässä illassa 
puolikuun uhkaavassa valossa 


Hän toki lipsuu tästä säännöstä, ja ihan oikeassa paikkaakin, HANKO (triptyykki) runo 3:

Hiekka leijuu tuulessa.
Elämä hidas ja arvoituksellinen: 
juoda sadetta, odottaa. 


Niinkuin pisteillä tai niiden poisjättämisellä olisi merkitystä. Ei niillä toisaalta mielestäni mitään tekstitaiteellisuuden suuransioristiäkään ansaitse. Kunhan kikkailevat.

maanantai 4. elokuuta 2008





Tietäisi
miten kasvaisi --
kiemurtelematta

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Tuomas Kilpi, MESTÄ

Tuomas Kilpi,
MESTÄ
Ntamo 2007

Runoja.





Tuomas Kilven Mestä on teos josta en jaksa erityisemmin innostua.
Kieli näyttää ja kuulostaa ääneen luettuna kauniilta.
Mutta päällisin puolin siinä ei ole mitään.

Jos sanojen alla on joku koodi, niin olkoot minun puolestani.

;-)

nisukilleen nepiketistä 
emoleen haroskaapin 
helmeät norot


Tuomas Kilpi sivulla 20.

Sivuja kokoelmassa on 60.

lauantai 2. elokuuta 2008

Issa ja Adashin niitty

Adashin niityllä 
perhonen näyttää olevan
synnitön.

Issa vuonna 1806. Adashi on lähellä Kiotoa. Siellä on myös kuuluisa Adashimo Nembutsu-ji - temppeli, jossa on lähes 10.000 hautamuistomerkkiä. Adashin niitty = "syyllisten niitty". Perhoset näyttäytyisivät olevan synnittömiä tuolla niityllä, niin "syntinen" kuin se onkin.

Karri Kokko. Avokyyhky lattiaheroiini

Karri Kokko
Avokyyhky, lattiaheroiini
Ntamo 2007




(Kuvassa teoksen takakansi kuvattu BLAST.in kannen päällä.)

Karri Kokon kuudes kirjako.
Tässä kuudennessa on 92 sivua kaksoissanoja,
yhteensä noin 900 kaksoissanaa.
Joukossa ei näkynyt yhtään verbiä,
josta tekstin lievä jäykkäkouriintuntuva
lukemisjuoksu,
joka innostaa tarkkailemaan sanarivien väljyystilan
maistiaistarkasteluun;
löytyisikö kielisanastollista punnerruskohonnutta
merkitysmätästä
kesken perunattomuusjauholla pölläytetyn
lattiapaikatun
umpiluukun sumutinavainta.

Kokoelman draamallisuus saa välikliimaksin sivun 43
seitsemännen sanan arvoituspysäytyksenä;
onkohan sana "naulakuollut" sukua sittenkin verbille?

naulasairastua,
naulasairastuneempi.

Niin ollen, aprikoiden,
tähän sanaan latautuisi koko teoksen verbaalinen
voimavyörymä,
tai sanoisiko
purppurakahva?




Näyte kirjan sivuilta, sivu 43 yllä. Klikklikkaa suuremmaksi.

Pohtii Turussa Juhani Tikkanen, runoilija.

perjantai 1. elokuuta 2008

Mäntyluodon sumutorvi

   hoipertelen -
olen linnunpelätin
inkarnaatio

Issa vuonna 1818. Kolmas rivi on suomennoksessani lievästi tulkinnallinen. Vuodelta 1814 on säilynyt Issan kirjoittama lähes samanlainen:


hajamielinen -
olen linnunpelättimen
sijainen



ilta laskeutuu --
minä ja linnunpelätti
vain me kaksi


sudenkorento
asettuu makuulle
linnunpelättimelle



Myös Issa, ja vuosi 1818.